Tampere on kasvava ja kehittyvä kaupunki, joka tunnetaan rennosta ilmapiiristään, rohkeista teoistaan ja tekemisen meiningistä. Rakennamme yhdessä kaupunkia noin 8 500 Tampereen tekijän voimin.
Oletko sinä tulevaisuuden kollegamme? Haluatko tulla tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi?
Hae mukaan trainee-ohjelmaan! Pääset tekemään, oppimaan ja kehittämään yhdessä. Samalla luot tärkeitä kontakteja tulevaisuuttasi varten ja pääset laajemmin tutustumaan kaupunkiin työnantajana. Trainee-ohjelman kautta voit suorittaa korkeakouluharjoittelusi tai saada vastavalmistuneena hyvän alun työurallesi. Tampereen kaupungin Trainee-ohjelma toteutetaan 12.8.-13.12.2024. Harjoitteluajalta maksetaan palkkaa. Työskentelemme hybridityömallissa, joka mahdollistaa joustavat etä- ja lähityöratkaisut. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!
Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut on osa elinvoiman palvelualuetta. Tehtävämme on työvoima- ja yrityspalvelujen järjestäminen ja tuottaminen työnhakija-, työnantaja- ja yritysasiakkaillemme. Autamme työnantajaa ja työntekijää kohtaamaan. Edistämme työperäistä maahanmuuttoa sekä tuemme maahanmuuttajien, työllistymistä ja yrittäjyyttä. Kaikessa tekemisessämme näkyy rohkeus, halu kehittää ja kehittyä.
Teemme työtä uudistavalla otteella työllisyyden ja kaupungin elinvoiman edistämiseksi. Olemme mukana Pirkanmaan työllisyyden edistämisen kuntakokeilussa ja valmistaudumme parhaillaan TE-palvelut 2024-uudistukseen.
Traineena tehtävänäsi on kehittää tietoanalytiikkaa matalan kynnyksen Monikielinen neuvonta Mainiossa.
Tehtävä koostuu kvantitatiivisten ja kvalitatiivisten aineistojen yhdistämisestä analyyttiseksi raportiksi. Raporttia käytetään organisaation kotoutumisen tiedolla johtamisen tukena.
Tehtävään valittu tulee kokoamaan eri alustoilla olevaa asiakastietodataa (mm. Alpo-rekisteri, CSM ja International House Tampereen aulan vuoronumerojärjestelmän data), analysoimaan koottua dataa ja laatimaan analyysiraportin. Analyysin pohjalta luodaan suositukset datalähteiden käytöstä ja CSM:n mahdollisuuksista jatkossa.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuvan alan maisteriopintoja parhaillaan suorittava tai valmistunut (valmistumisesta korkeintaan 2 vuotta) sekä hyvä suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito.
Eduksi katsotaan erityisesti osaaminen tilasto-, tietojenkäsittely- ja datatieteissä sekä maahanmuuttajien palveluista ja kotoutumisesta.
Palkka on 1 773,40-1 993,99 €/kk riippuen valitun traineen osaamisesta ja opintojen vaiheesta.
Lisätietoja antaa tiimiesihenkilö Rizhna Khorshid, rizhna.khorshid@tampere.fi, p. 040 806 4229. Tiedustelut: 28.3. klo 9-10 ja 9.4. klo 13-14.
Hakuaika päättyy 12.4.2024.
Tehtävää haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät www.tampere.fi/tyo.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.
Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.
Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi!
Lisätietoja
http://www.tampere.fi/tyo
https://www.tampere.fi/trainee
Yhteystietomme
Tiimiesihenkilö Rizhna Khorshid, rizhna.khorshid@tampere.fi, p. 040 806 4229. Tiedustelut: 28.3. klo 9-10 ja 9.4. klo 13-14.
Tietoa organisaatiosta
Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, joka on tunnettu rohkeista teoistaan ja yhdessä tekemisestä. Rakennamme Tampereen kaupunkia noin 8 500 huippuammattilaisen Tampereen tekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi. Meillä on hyvä ja eteenpäin katsova tekemisen meininki, Tampereen rento asenne. Tule osaksi tätä moniammatillista ja asiantuntevaa joukkoa!
Sijainti
33101 Tampere