UM Yhtiöt Oy on vuonna 1995 perustettu tytär- ja osakkuusyhtiöidensä
aktiiviseen omistamiseen, taloushallinnointiin, rahoittamiseen ja
sijoitustoimintaan keskittyvä yritys. Liki 30 toimintavuotensa aikana
yritys on ollut kehittämässä useita eri alan yrityksiä sekä erilaisia
kiinteistöhankkeita.
Etsimme nyt Tampereelle tilinpäätöstaitoista kirjanpitäjää tai controlleria osaksi ammattitaitoista tiimiämme.
Työtehtäviin kuuluu kokonaisvaltainen konsernin kirjanpidon hoitaminen sekä
konsernin läheisyysyritysten kirjanpito. Lisäksi tehtäviisi kuuluu
viranomaisraportointi, alv-ilmoitukset ja muut verotukseen liittyvät
tehtävät. Lisäksi katsomme eduksi kokemuksen ja ymmärryksen sisäisestä
laskennasta ja raportoinnista.
Odotamme sinulta vähintään viiden vuoden kokemusta konsernitilinpäätösten tekemisestä ja vankkaa osaamista verotuksen kiemuroista. Toivomme sinulta hyviä atk-taitoja ja tehtävään soveltuvaa koulutusta.
Ehdotonta extraa on myös yritysjärjestelyiden ja rahoituskuvioiden verotusosaaminen, mutta tämä ei ole pakollista.
Toimimme pienellä 6 hengen tiimillä, toisinaan vauhdikkaissakin yrityskuvioissa, joten tärkeää on, että pystyt nopeasti reagoimaan vaihtuviin
tilanteisiin ja suhtaudut positiivisella asenteella uusien asioiden
oppimiseen. Hienoa olisi, jos sinulta löytyisi valmentava ote työhön,
sillä teemme usein tiivistä yhteistyötä projektien parissa.
Viihtyisä toimistomme sijaitsee Tampereen Eteläpuistossa ja toivomme että pystyt työskentelemään osan viikosta konkreettisesti toimistollamme, sillä teemme usein töitä yhdessä projektiluontoisesti.
Tarjoamme sinulle kokoaikaisen, vakituisen ja monipuolisen työn vakaassa yrityksessä.
Loistavan mahdollisuuden uuden oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, sekä
itsenäisen roolin, jossa pystyt vaikuttamaan osaltasi yrityksen
kehittämiseen. Tukenasi on tiivis ja kehittymisenhaluinen tiimi.
Työaika sijoittuu pääsääntöisesti arkipäiviin klo 8-16 välille, mutta työaika on joustava ja neuvoteltavissa.
Käymme hakemuksia läpi jo hakuajan aikana ja olemme valmiita viemään prosessia eteenpäin heti sopivan työntekijän löytyessä.
Hakemukset ansioluettelon ja palkkatoiveen kanssa toivomme teidän lähettävän osoitteeseen: paula.nikkila@umyhtiot.fi otsikolla: KIRJANPITÄJÄ UM
YHTIÖT OY, viimeistään 15.4.2024 klo 12:00 mennessä.
Lisätietoja voi kysyä hakuaikana joka maanantai klo 9.00-11.00 välisenä aikana Paula Nikkilältä, 0400 179 224
Palkkaus sopimuksen mukaan.