Oulun poliisilaitoksen poliisipalvelulinjalla valvonta- ja hälytyssektorin Koillismaan poliisitoiminnon Kuusamon poliisiasemalla on haettavana vanhemman konstaapelin vaativuustason 04.02 määräaikainen virkasuhde ajalle 15.4. - 31.12.2024.
Tehtävinä ovat ensisijaisesti valvonta- ja hälytystehtävien hoitaminen, liikenteen valvonta sekä poliisipalveluryhmien tutkittavaksi sopivien juttujen esitutkinta. Lisätehtävänä osallistuminen ennalta estävään erityistoimintaan sekä muut erikseen määrättävät tehtävät.
Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset
Kelpoisuusvaatimuksena vanhemman konstaapelin virkaan on poliisin hallinnosta annetun asetuksen 16 •:n (105/2017) 1 momentin 18 kohdan nojalla poliisin ammattikorkeakoulututkinto, poliisin perustutkinto tai poliisimiehistön virkatutkinto. Virkaan nimitettävällä henkilöllä tulee olla Suomen kansalaisuus.
Oulun poliisilaitos on yksikielinen (suomi). Kielitaidosta on säädetty julkisyhteisöjen henkilöltä vaadittavasta kielitaidosta annetussa laissa ja poliisin hallinnosta annetun asetuksen 16 a •:ssä. Kielilainsäädännön mukaan yksikielisessä viranomaisessa edellytetään viranomaisen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa.
Hakijalta odotamme
Hakijalta odotamme monipuolisen poliisityön ja erityisesti valvonta- ja hälytystoiminnan tehtävien ajantasaisia tietoja ja taitoja.
Tarjoamme sinulle
Osittain tuettu työpaikkaruokailu, laajat työterveyspalvelut, työsuhdepyöräetu ja mahdollisuus työajalla tapahtuvaan liikunnan harjoitteluun.
Selvitykset
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Hakuprosessin edetessä hakijoita saatetaan pyytää antamaan terveydestään sellaisia tietoja, joilla on merkitystä tehtävän hoidossa tai osallistumaan asian selvittämiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin (valtion virkamieslaki 8 b •).
Yhteystietomme
Heikkilä Jari
Rikoskomisario
0295 464 004
jari.heikkila@poliisi.fi
Määttä Jari
Ylikonstaapeli
0295 464 689
jari.m.maatta@poliisi.fi
Hakemuksen lähettäminen
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Oulun poliisilaitoksen kirjaamo
Oulun poliisilaitoksen kirjaamo
PL 45
90101 Oulu
Työnantaja
Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti palvelevia, oikeudenmukaisia, osaavia ja pidämme huolta henkilöstömme hyvinvoinnista. Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina.
Jos "nää et pelekää polliisia", niin yhtä hyvin voisit liittyä meidän joukkoomme. Etsimme osaavia ja motivoituneita työntekijöitä tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä niin poliisi- kuin siviilitehtäviin.
Oulun poliisilaitos palvelee 15 poliisiasemalla, pääpoliisiasemamme sijait-see Oulussa. Toimialueeseemme kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat eli yhteensä 38 kuntaa. Poliisilaitoksellamme työskentelee noin 750 henkilöä, joista lähes neljännes toimii muissa kuin poliisitehtävissä.
Laaja toimialueemme mahdollistaa erilaisia työtehtäviä niin kaupungeissa, kunnissa kuin matkailukeskittymissäkin. Lisäksi Oulun poliisilaitoksen alue tarjoaa hyvät vapaa-ajanviettomahdollisuudet niin luonnon, liikunnan kuin kulttuurinkin parissa. Voit viettää vapaa-aikaasi niin meren, järvien ja jokien rannoilla kuin sisämaan vaaroilla ja tuntureilla.
Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia sekä erilaisiin kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia ihmisiä.
Loistavan työyhteisön lisäksi tarjoamme muun muassa kattavan työterveyshuollon, työsuhdepyöräedun, työnantajan tukeman työpaikkaruokailun sekä hyvät mahdollisuudet työkunnon ylläpitoon.
Sijainti
Kuusamo
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Kuusamon poliisiasema
Rajamiehenlatu 7
93600 Kuusamo Tutustu työnantajaan
Perustiedot
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Muut työpaikkaan liittyvät tiedot: Virkasuhteeseen nimittäminen edellyttää terveydellistä soveltuvuusarviointia. Se toteutetaan terveystarkastuksena poliisilaitoksen työterveyshuollossa. Terveystarkastus tehdään lähtökohtaisesti ennen työn aloittamista, mutta viimeistään kuukauden kuluessa työn aloittamisesta. Tehtävän taso: Toimeenpaneva taso Etätyö: Ei mahdollisuutta työskennellä etänä Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen. Määräaikaisuuden peruste: Sijaisuus Työaikamuoto: Jaksotyöaika Työaikamuodon selite: 114.45 h / 3 viikkoa Koeaika: Valtion virkamieslain (750/1994) 10 •:n mukaan nimittämisessä on mahdollista noudattaa neljän (4) kuukauden koeaikaa, jonka aikana virkasuhde voidaan purkaa sekä nimittävän viranomaisen että virkamiehen puolelta. Palkkauksen peruste: Tehtävän palkkaus määräytyy poliisin palkkausjärjestelmän vaativuustason 04.02 mukaan. Voimassa olevan VES:n mukaan peruspalkka on 2 382,61 €/kk, minkä lisäksi maksetaan kokemusosaa enintään 14 % ja henkilökohtaisen työsuorituksen perusteella määräytyvää palkanosaa enintään 32 % sekä olosuhdeosaa 2 %. Poliisihallinnon ulkopuolelta tulevalla henkilökohtainen suoritusosa on ensin 10 % peruspalkasta ja ensimmäinen suoritusarviointi tehdään 3-6 kk aloituksesta.
Tehtävinä ovat ensisijaisesti valvonta- ja hälytystehtävien hoitaminen, liikenteen valvonta sekä poliisipalveluryhmien tutkittavaksi sopivien juttujen esitutkinta. Lisätehtävänä osallistuminen ennalta estävään erityistoimintaan sekä muut erikseen määrättävät tehtävät.
- Lisätiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/vanhempi-konstaapeli-04.02-maaraaikainen-virkasuhde-3177/
- Oulun poliisilaitos
- 3177
- 15.4.2024 - 31.12.2024
- 2 382,61 €/kk
- 8.3.2024 10:46 - 1.4.2024 16:15
Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset
Kelpoisuusvaatimuksena vanhemman konstaapelin virkaan on poliisin hallinnosta annetun asetuksen 16 •:n (105/2017) 1 momentin 18 kohdan nojalla poliisin ammattikorkeakoulututkinto, poliisin perustutkinto tai poliisimiehistön virkatutkinto. Virkaan nimitettävällä henkilöllä tulee olla Suomen kansalaisuus.
Oulun poliisilaitos on yksikielinen (suomi). Kielitaidosta on säädetty julkisyhteisöjen henkilöltä vaadittavasta kielitaidosta annetussa laissa ja poliisin hallinnosta annetun asetuksen 16 a •:ssä. Kielilainsäädännön mukaan yksikielisessä viranomaisessa edellytetään viranomaisen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa.
Hakijalta odotamme
Hakijalta odotamme monipuolisen poliisityön ja erityisesti valvonta- ja hälytystoiminnan tehtävien ajantasaisia tietoja ja taitoja.
Tarjoamme sinulle
Osittain tuettu työpaikkaruokailu, laajat työterveyspalvelut, työsuhdepyöräetu ja mahdollisuus työajalla tapahtuvaan liikunnan harjoitteluun.
Selvitykset
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Hakuprosessin edetessä hakijoita saatetaan pyytää antamaan terveydestään sellaisia tietoja, joilla on merkitystä tehtävän hoidossa tai osallistumaan asian selvittämiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin (valtion virkamieslaki 8 b •).
Yhteystietomme
Heikkilä Jari
Rikoskomisario
0295 464 004
jari.heikkila@poliisi.fi
Määttä Jari
Ylikonstaapeli
0295 464 689
jari.m.maatta@poliisi.fi
Hakemuksen lähettäminen
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Oulun poliisilaitoksen kirjaamo
Oulun poliisilaitoksen kirjaamo
PL 45
90101 Oulu
Työnantaja
Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti palvelevia, oikeudenmukaisia, osaavia ja pidämme huolta henkilöstömme hyvinvoinnista. Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina.
Jos "nää et pelekää polliisia", niin yhtä hyvin voisit liittyä meidän joukkoomme. Etsimme osaavia ja motivoituneita työntekijöitä tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä niin poliisi- kuin siviilitehtäviin.
Oulun poliisilaitos palvelee 15 poliisiasemalla, pääpoliisiasemamme sijait-see Oulussa. Toimialueeseemme kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat eli yhteensä 38 kuntaa. Poliisilaitoksellamme työskentelee noin 750 henkilöä, joista lähes neljännes toimii muissa kuin poliisitehtävissä.
Laaja toimialueemme mahdollistaa erilaisia työtehtäviä niin kaupungeissa, kunnissa kuin matkailukeskittymissäkin. Lisäksi Oulun poliisilaitoksen alue tarjoaa hyvät vapaa-ajanviettomahdollisuudet niin luonnon, liikunnan kuin kulttuurinkin parissa. Voit viettää vapaa-aikaasi niin meren, järvien ja jokien rannoilla kuin sisämaan vaaroilla ja tuntureilla.
Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia sekä erilaisiin kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia ihmisiä.
Loistavan työyhteisön lisäksi tarjoamme muun muassa kattavan työterveyshuollon, työsuhdepyöräedun, työnantajan tukeman työpaikkaruokailun sekä hyvät mahdollisuudet työkunnon ylläpitoon.
Sijainti
Kuusamo
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Rajamiehenlatu 7
93600 Kuusamo
Perustiedot
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Palkka
€2 382 €/kk
2 382,61 €/kk