Yhtiö

Vantaan Ja Keravan HyvinvointialueKatso lisää

addressOsoiteKerava, Uusimaa
KategoriaTerveydenhuolto

Työnkuvaus

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimiala, Perheiden ennaltaehkäisevät palvelut
Keravan neuvola
Kultasepänkatu 7, 04250 Kerava

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeus. Osuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva sote-alan tai pelastustoimen ammattilainen.
Tule sinäkin osaksi hyväntekijät-joukkuettamme!
Tule tekemään ja kehittämään laadukasta ennaltaehkäisevää terveydenhoitotyötä neuvolaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle!
Haemme TERVEYDENHOITAJAA määräaikaiseen sijaisuuteen Keravan ja Tikkurilan neuvolaan ajalle 10.4. - 31.8.24 tai sopimuksen mukaan. Työ sijoittuisi Keravan neuvolaan neljänä päivänä viikossa ja Tikkurilan neuvolaan yhtenä päivänä viikossa.
Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, joustavuutta sekä kehittämismyönteisyyttä. Pidämme tärkeänä palvelujen asiakaslähtöisyyttä, ennaltaehkäisevää toimintatapaa ja moniammatillista työskentelyä. Edellytämme sujuvaa suomen kielen taitoa.
Luemme eduksi aikaisemman kokemuksen äitiys- ja lastenneuvolatyöstä, hyvät tietotekniset taidot sekä sujuvan englannin tai muun vieraan kielen taidon. Toivomme sinulta taitoa kohdata erilaisessa tilanteessa olevia ihmisiä sekä selvittää ja arvioida yksilöllisesti perheen tuen tarvetta. Ilahdumme, jos sinulla on kiinnostusta ja osaamista monikulttuuriseen työhön.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen neuvoloissa on vahvaa moniammatillista osaamista. Saat hyvän yksilöllisen perehdytyksen työhön ja työyhteisön sekä lähijohtajan tuen. Työyhteisömme on huumorintajuinen ja keskusteleva, jaamme kokemuksiamme ja iloitsemme onnistumisistamme.
Tarjoamme Sinulle merkityksellisen, haastavan ja innostavan työn, jota ohjaavat suunnitelmallisuus ja selkeät tavoitteet. Työtä ei tarvitse tehdä yksin, vaan saat tueksesi asiantuntevan ja osaavan työyhteisön. Meillä on käytössä Apotti-potilastietojärjestelmä.
Laita hakemuksesi pian tulemaan, sillä haastattelut voidaan aloittaa jo hakuaikana. Otamme huomioon myös loppuvaiheen terveydenhoitajaopiskelijat.
Miksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue?
Haluamme panostaa työntekijöidemme hyvinvointiin tarjoamalla
  • lounasedun
  • 300 euron arvoisen liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja työsuhdematkalippuedun
  • työterveyshuollon ennaltaehkäisevät ja yleislääkäritasoiset sairaanhoitopalvelut

Olemme lähellä asiakkaita ja työntekijöitä. Tarjoamme näkymän ja työkaluja oman uran kehittämiseen. Haluamme kokeilla ja kehittää, jotta luomme parhaan hyvinvointialueen asukkaiden lisäksi myös työntekijälle. Olemme matalien raja-aitojen työyhteisö, joka on täynnä mahdollisuuksia. Meillä saat tehdä merkittävää työtä: auttaa, hoitaa ja pelastaa .
Tietoa palvelussuhteesta:
Palvelussuhteen kesto: Määräaikainen alkaen 10.04.2024 tai sopimuksen mukaan - 31.08.2024
Palvelussuhteen tyyppi: Kokoaikainen
Palvelussuhteen muoto: Työsuhde
Kelpoisuusvaatimus: Terveydenhoitaja (Laki 559/1994 5• mukainen laillistus)
Muu kelpoisuusvaatimus: Loppuvaiheen terveydenhoitajaopiskelija
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Työajan lisätiedot: Jaksotyö, vuorotyöluonteinen
Edellytettävät luvat: Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48•:n mukaista rokotussuojaa, Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien valittujen henkilöiden hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki • 55)
Tehtäväkohtainen palkka: 2864,14 eur/kk, lisäksi mahdollinen aiempaan työkokemukseen perustuva lisä.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.
Heräsikö kiinnostuksesi?
Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Täytäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme. Kaikkien rekrytointiemme hakuaika päättyy klo 16:00.
Jäikö jokin askarruttamaan?
Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää! Tässä yhteystietomme:
Osastonhoitaja Emilia Lahtiluoma
040 353 4113
emilia.lahtiluoma@vakehyva.fi
Osastonhoitaja Marika Roos
marika.roos@vakehyva.fi
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelee 5 400 osaavaa asiantuntijaa ja ammattilaista. Olemme kaikki hyvantekijöitä! Keskitymme siihen, missä olemme parhaita, päätehtäväämme - autamme, hoidamme ja pelastamme. Olemme rohkeita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ammattilaisia ja teemme merkittävää työtä 280 000 asukkaan parissa. Olemme Suomen monikulttuurisin kaksikielinen hyvinvointialue. Työkielemme on suomi.
Lue meistä lisää ja tule sinäkin hyvantekijäksi!
#VAKE #hyvantekijät
Refer code: 234634. Vantaan Ja Keravan Hyvinvointialue - Edellisenä päivänä - 2024-03-28 09:13

Vantaan Ja Keravan Hyvinvointialue

Kerava, Uusimaa

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa

Aiheeseen liittyvät työt

Terveydenhoitaja, Keravan Neuvola

Terveydenhoitaja, Kouluterveydenhuolto alue A

Vantaan Ja Keravan Hyvinvointialue

Vantaa, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Sairaanhoitaja/Terveydenhoitaja, Pohjoisen terveysasema (9 paikkaa)

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

TERVEYDENHOITAJA, Järvenpään JUSTn neuvola, vuorotteluvapaa 6kk

Keski-Uudenmaan Hyvinvointialue

Järvenpää, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, kätilö Kannelmäen uudistuvalle terveysasemalle

Mehiläinen

Helsinki, Uusimaa

2 kuukausia sitten - nähty

Terveydenhoitaja rokotustyöhön Punkkibussiin, Pääkaupunkiseutu

Pihlajalinna

Helsinki, Uusimaa

2 kuukausia sitten - nähty

Sairaanhoitaja / Terveydenhoitaja, Mehiläinen Klaukkala lääkäriasema, Nurmijärvi

Mehiläinen

Nurmijärvi, Uusimaa

2 kuukausia sitten - nähty

Sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja / Sjukskötare eller hälsovårdare (Askola)

Itä-Uudenmaan Hyvinvointialue

Askola, Uusimaa

2 kuukausia sitten - nähty

Sairaanhoitaja, terveydenhoitaja / Sjukskötare, hälsovårdare (Sipoo/Sibbo)

Itä-Uudenmaan Hyvinvointialue

Sipoo, Uusimaa

2 kuukausia sitten - nähty

Röntgenhoitaja/Magneettihoitaja, Lääkärikeskus Tapiola, Espoo

Mehiläinen

Espoo, Uusimaa

2 kuukausia sitten - nähty

Terveydenhoitaja, äitiys- ja lastenneuvola, Lohja, Vihti, Karkkila

Länsi - Uudenmaan Hyvinvointialue

Karkkila, Uusimaa

2 kuukausia sitten - nähty

Terveydenhoitaja, Keskisen terveysasema

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

2 kuukausia sitten - nähty

Sairaanhoitaja/ terveydenhoitaja, Puistolan terveysasema

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

2 kuukausia sitten - nähty

Sairaanhoitaja/terveydenhoitaja, Samarian terveysasema, Espoo

Länsi - Uudenmaan Hyvinvointialue

Espoo, Uusimaa

2 kuukausia sitten - nähty

Terveydenhoitaja, Matinkadun terveysasema, Espoo

Länsi - Uudenmaan Hyvinvointialue

Espoo, Uusimaa

2 kuukausia sitten - nähty

Terveydenhoitaja, Pohjoisen terveysasema/Maunula

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

2 kuukausia sitten - nähty

Terveydenhoitaja, kouluterveydenhuolto, Kirkkonummi ja Espoonlahti

Länsi - Uudenmaan Hyvinvointialue

Kirkkonummi, Uusimaa

3 kuukausia sitten - nähty

Terveydenhoitaja, kouluterveydenhuolto, Etelä-Lännen alue

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

3 kuukausia sitten - nähty