Kalajärven terveysasema sijaitsee Ruskatalon palvelukeskuksessa, Länsi- Uudenmaan hyvinvointialueen Pohjois- Espoon ja Kauniaisten alueella.
Olemme yksi Espoo terveysasemista, joka on tiimimallissa. Tiimimallissa on tarkoitus, että asiakkaan asiaa lähdetään hoitamaan heti ensikontaktissa lääkärin kanssa yhdessä. Olemme tehneet terveysasemallamme paljon kehittämistyötä terveyskeskuksen toiminnan parantamiseksi.
Kehittämistyö jatkuu edelleen ja haluamme panostaa etenkin hoidon jatkuvuuteen. Kehittämistyön tuloksena olemme päässeet hyviin tuloksiin hoidon saatavuuden ja asiakaslähtöisyydenkin näkökulmasta. Henkilökunnan vaikutusmahdollisuus oman työn kehittämiseen on meillä tärkeää. Meillä on mahdollisuus myös ajoittaisille etätyöpäiville.
Terveysasematyössä sairaanhoitajan työtehtävät ovat monipuolisia ja vaihtelevia riippuen työntekijän toiveista ja terveysaseman tarpeista. Pääpaino sairaanhoitajan työnkuvassa on hoidon tarpeen arvio puhelinpalvelussa. Muita sairaanhoitajien tehtäviä terveysasemallamme ovat esimerkiksi pitkäaikaissairaiden ja haavanhoitopotilaiden vastaanotot sekä lisääntyvät etävastaanottojen toteutusten kehittäminen tulevaisuudessa.
Pidämme tärkeänä varmistaa henkilökohtaisen perehdytyssuunnitelman perehdytyksessä sekä kiinnitämme huomiota hyvinvoivaan työyhteisöön.
Tule tekemään kanssamme hyvää asiakastyötä monipuoliseen ja hyvää työyhteisöön, joka on "pieni perhe" terveysasemalla. Tiimityö loistaa erinomaisuudellaan Kalajärven terveysasemalla.
Työpaikan nimi ja osoite: Kalajärven terveysasema, Ruskaniitty 4, 02790 Espoo.
Työaika: 38 h 15 min / viikko.
Tehtävä on vakinainen.
Kelpoisuusvaatimus: laillistettu sairaanhoitaja / laillistettu terveydenhoitaja.
Tehtävässä edellytetään hyvää tiimityöskentelykykyä ja paineensietokykyä. Hektisessä työympäristössä tarvitaan asiakaspalvelutaitoja, joustavuutta- ja muutoksiin sopeutumista. Lisäksi toivomme innokkuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa sekä tartuntatautilain §55 mukaista tuberkuloosiselvitystä.
Arvostamme aiempaa kokemusta terveydenhoitajan työstä, hoidontarpeen arvioinnista ja puhelinpalvelusta. Hyvää tietoteknistä osaamista sekä sujuvaa suomen-, ruotsin ja englannin kielen taitoa.
Työntekijöiden hyvinvointi on meille tärkeää ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Tarjoamme kattavan työterveyshuollon lisäksi mm. lounasedun. Saat käyttöösi vuodessa 200 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin.
Yhteystiedot: Tehtävästä lisätietoja antaa Jaana Luomala, osastonhoitaja, puh. 043 8246379 ja Hanna-Mari Hakkarainen, palveluvastaava, puh. 040 6343249.
Työpaikan osoite:
Palkkaus: Tehtäväkohtainen palkka: 2917,20 €/kk
Työ alkaa: Työskentelyn aloitus sovitaan yhdessä
Työaika: Kokoaikatyö
Työn kesto: Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy: 07.02.2024 13:45
Jätä hakemus: https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/LUVN-05-52-24/fi_FI
Ilmoitus jätetty: 24.01.2024 08:52
Työmarkkinatorin ilmoitusnumero: a675ceb4-6585-4a9d-a145-fcd333b3f33c
Lähde:Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä