Yhtiö

SäästöpankkiKatso lisää

addressOsoiteOrimattila, Päijät-Häme

Työnkuvaus

Oletko rahoituksen ammattilainen tai sellaiseksi haluava? Hae meille!
Toimintamme kasvaa ja kaipaamme joukkoomme lisää rahoituksen asiantuntijoita pääasiassa Orimattilan, Porvoon ja Sipoon konttoreille. Sinun ensisijaisena tehtävänäsi on henkilöasiakkaiden rahoituksen, säästämisen ja päivittäisasioinnin kokonaisvaltainen hoito.
Etsimämme henkilö
Omaat positiivisen asenteen ja tunnet aktiiviseen asiakas- ja myyntityön omaksesi. Olet oma-aloitteinen, tavoitteellinen, joustava ja muuntautumiskykyinen. Olet utelias uudelle sekä uskallat tarttua haasteisiin. Työssä onnistumiseen vaaditaan kiinnostusta monipuolisiin tehtäviin sekä tahtoa oman osaamisen jatkuvaan kehittämiseen. Sinulla on edellytykset kohdata asiakkaita eri kanavien kautta pankin koko toimialueella.
Katsomme eduksi aiemman kokemuksen rahoitusalalta ja sopivan kaupallisen koulutuksen. Tehtävän hoitaminen edellyttää suoritettua APV1-sijoituspalvelututkintoa tai valmiutta suorittaa tutkinto työn ohella. Arvostamme ruotsin kielen taitoa.
Tarjoamme
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtäväkokonaisuuden, joustavan työajan, erinomaiset työkaverit, mahdollisuuden kehittää itseäsi ja kannustavan palkitsemisjärjestelmän. Työtä pystyt tekemään asiakastarpeet huomioiden myös osin etänä. Tarjoamme myös henkilökuntaehtoiset pankkipalvelut, kattavan työterveyshuollon ja vakuutusturvan työ- ja vapaa-aikaan. Meillä on myös lounasetu sekä tuemme työhyvinvointia polkupyörä-, liikunta- ja kulttuuri- sekä hierontaeduilla.
Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen viimeistään 31.3.2024 oheisen linkin kautta. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana.
Lisätietoa tehtävästä ja työnkuvasta antaa 18.3. alkaen myyntijohtaja Ninni Grönberg 044 537 5558.
Myrskylän Säästöpankki
Myrskylän Säästöpankki on perustettu 1912. Olemme osa Säästöpankkiryhmää. Olemme toimialueella tunnettu ja luotettu finanssikumppani. Asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme suosittelevat meitä. Pankkimme toimii Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä. Konttorimme sijaitsevat Myrskylässä, Mäntsälässä, Orimattilassa, Porvoossa ja Sipoossa.
Ota yhteyttä: Sijainti: Erkontie 13, 16300 Orimattila, Kauppakuja 1, 04130 Sipoo, Mannerheiminkatu 16, 06100 Porvoo
Refer code: 227942. Säästöpankki - Edellisenä päivänä - 2024-03-23 17:57

Säästöpankki

Orimattila, Päijät-Häme

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa