Punta on Suomen johtava älykkäiden säilytys- ja jakeluratkaisujen valmistaja, jonka kansainvälinen kysyntä on voimakkaassa kasvussa. Lähes jokainen suomalainen on käyttänyt Puntan ratkaisuja esimerkiksi noutaessaan lähetyksensä pakettiautomaatista, poimiessaan kauppaostoksensa click&collect -noutopisteeltä tai jättäessään laukkunsa museon säilytysautomaattiin. Puntan ratkaisuja hyödynnetään laajasti myös mm. kauppojen tuoteturvallisuuden ja energiatehokkuuden parantamiseen oman koulutetun tekoälyn avulla.
Etsimme kokenutta ohjelmistokehittäjää vahvoilla projektinjohtotaidoilla vastaamaan keskeisestä tuotteestamme Punta-konsernin teknologiayksikköön.
Työ tarjoaa sinulle uniikin mahdollisuuden positiossa, jossa saat keskeisen roolin ja pääset kehittämään ratkaisuja projekteissa, joista useimmat voivat vain haaveilla. Valmistamme älykkäitä ja fyysisiä tuotteita, jotka mahdollistavat alati kasvavan tarpeen automatisoiduille säilytys- ja jakeluratkaisuille. Olemme automatisoitujen jakeluratkaisujen markkinajohtaja Suomessa.
Tiimillämme on käynnissä vaikuttavia tuotekehityshankkeita, joissa yhdistyy fyysinen lokerikko ja asiakaskäyttöliittymä IoT-teknologiaa hyödyntäen. Luomme uuteen automatisoituun maailmaan huippumoderneja tuotteita, jotka ovat laajalle levinneitä ja mukana loppukäyttäjien arjessa. Meille on tärkeää, että ratkaisumme ovat tietoturvallisia ja käyttäjäystävällisiä. Tiimimme koostuu mukavista toisiaan tukevista huipputekijöistä ja meitä yhdistää kiinnostus kehittää innovatiisia sekä älykkäitä ratkaisuja.
Haemme henkilöä vastaamaan uusien tai jo kehitteillä olevien kokonaisratkaisujen kehityksestä, tukenaan mekaniikka-, käyttöliittymä- ja ohjelmistokehittäjätiimimme. Työssäsi olet tekemisissä fullstack-ohjelmoinnin, sulautettujen järjestelmien, mekaanisten laitteiden ja niiden rajapintojen kanssa. Emme oleta, että olet valmiiksi jokaisen alueen asiantuntija. Kyky ja halu oppia uutta on sen sijaan keskeistä.
Työ tarjoaa mahdollisuuden päästä myös itse osallistumaan konkreettisesti sovellus- ja järjestelmäkehitykseen. Työssä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa käytettäviin teknologioihin ja työvälineisiin.
Hakemukset kaikkialta Suomessa ovat tervetulleita ja pystymme tarvittaessa tarjoamaan jopa kokoaikaisen etätyön. Työpaikaksesi voidaan sopia joko Puntan teknologiayksikkö Helsingin Pitäjänmäessä, Tampereen toimipisteemme, Puntan pääkonttori Salon lähellä Kiskossa tai oma kotitoimistosi.
Ilmoittaudu osoitteessa https://rekrymoottori.effis.fi/?form_id=7&ref=jb
Lisätietoja yrityksestä www.punta.fi