Haemme aidosti ikääntyneiden hoivatyöstä kiinnostunutta lähihoitajaa osaksi meidän kannustavaa tiimiä vakituiseen työsuhteeseen Myllypuron seniorikeskukseen.
Me haluamme tehdä seniorikeskuksemme asukkaiden arjesta toimivaa ja onnellista. Haluatko tulla mukaan meidän sydämellistä ja arvokasta työtä tekevään yhteisöön?
Haemme aidosti ikääntyneiden hoivatyöstä kiinnostunutta lähihoitajaa osaksi meidän kannustavaa tiimiä vakituiseen työsuhteeseen Myllypuron seniorikeskukseen.
Myllypuron seniorikeskuksessa tarjotaan ympärivuorokautista tehostettua palveluasumista 11 ryhmäkodissa, joista kaksi ovat LAH-yksiköitä. Lisäksi seniorikeskuksessa on päivä- ja palvelukeskustoimintaa.
Varahenkilö toimii lähihoitajan sijaisena akuuteissa puutoksissa seniorikeskuksen ryhmäkodeissa. Työtehtäviin kuuluu asukkaiden hoivaan ja hoitoon osallistuminen sekä ryhmäkodin päivittäiset tehtävät. Varahenkilöt eivät toimi vastuuhoitajina. Työ varahenkilöstössä edellyttää joustavuutta työskennellä erilaisissa tiimeissä ja muuttuvissa tilanteissa sekä hyviä yhteistyötaitoja.
Meille on tärkeää asukkaidemme osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta vahvistava toimintakulttuuri sekä yhteisöllisyys. Henkilökuntamme onkin aktiivisesti mukana vaikuttamassa talon toimintaan ja tapahtumiin. Jos sinua innostaa asukaslähtöinen, itsenäinen ja vastuullinen työ, jossa saat kehittää toimintaa ja kehittyä ammatissasi, laita hakemus ja keskustellaan toiveistasi ja osaamisestasi lisää.
Hoitajana voit olla kokenut tai vastavalmistunut, huomioimme aikaisemman osaamisesi sekä mielenkiinnon kohteesi arvokkaana lisänä toiminnassamme.
Lähihoitajan työ varahenkilöstössä on kaksivuorotyötä. Tuemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista yhteisöllisellä työvuorosuunnittelulla.
Meillä on uudet ja valoisat tilat työskennellä. Seniorikeskuksen kuntosali on käytössäsi maksutta aamuisin ja klo 16 jälkeen. Meillä toimii Helsingin kaupungin kirjaston sivupiste, jossa on hyvä valikoima uutuuskirjoja. Kirjastossa voit asioida itsepalveluautomaatilla milloin vain. Ravintola Amorosossa sinun on mahdollista syödä maittava lounas päivittäin hintaan 8,00€. Lisäksi kahvila on auki klo 17 saakka, jos tarvitset lisäevästä päivääsi. Meillä pääset nauttimaan seniorikeskuksen Tauko -gallerian vaihtuvista taidenäyttelyistä sekä talon monipuolisista kulttuuritapahtumista asukkaiden kanssa. Myllypuron seniorikeskukseen matkustat kätevästi metrolla sekä muun muassa bussilinjoilla 560 ja 54 kauempaakin.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi laajat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet sekä hyvät loma-, työmatka- ja lounasedut. Kaupungin työntekijänä voit hakea vuokra-asuntoa Auroranlinnalta, jonka asunnot ovat markkinatasoa edullisempia ja työntekijöidemme asuntohakemukset etusijalla. Lisäksi pääset meillä henkilöstöalennuksella uimahalleihin, kuntosaleille ja liikuntatapahtumiin. Sinulla on myös mm. mahdollisuus ottaa kaupunkipyörä käyttöösi ja hyödyntää henkilöstöliikunnan liikuntatarjontaa sekä liikunta- ja kulttuurietua 200 eurolla vuodessa.
Tervetuloa meille tekemään arvokasta työtä!
Kelpoisuusehto:
Lähihoitajan tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.
Suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.
Tehtävään valitun on ennen työsuhteen alkamista esitettävä työnantajalle huumausainetestiä koskeva todistus.
Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.
Tehtävässä edellytetään LOP/LOVe LOP-lääkeluvan hyväksytty suorittaminen viimeistään koeajan kuluessa.
Valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023, 28 §) mukainen rikosrekisteriote.