TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN - SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON
"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!"
HAEMME 20.3.2024 MENNESSÄ VAKITUISEEN TEHTÄVÄÄN
LähihoitajaaHoivakoti Eerikkiin Lieksaan 1.4.2024 alkaen
TehtävänkuvausOlet osa työyhteisöä, saat osaavan ja toinen toistaan tukevan työyhteisön ympärillesi. Työsi on monipuolista ja vastuullista. Lähihoitajan työtehtäviin kuuluu perushoitotyö, lääkehoidon toteuttaminen, hoidon toteutus ja arviointi, omahoitajan tehtävät sekä työn suunnittelu ja kehittäminen yhteistyössä muun henkilöstön ja esihenkilön kanssa. Olethan työstäsi innostunut, ikäihmisistä välittävä lämminhenkinen hoitaja. Asukkaita kunnioittava lähestymistapa ja kuntouttava työote ovat meille tärkeää. Omahoitajana pääset osaksi moniammatillista tiimiä ja saat yhdessä asukkaan kanssa suunnitella asukkaan mielekästä elämää hoivakodilla.
Työ on kolmivuorotyötä.
Työyhteisön esittelyHoivakoti Eerikki on Lieksan Partalanmäellä sijaitseva ympärivuorokautista palveluasumista tarjoava yksikkö ikäihmisille. Hoivakodissa on yhteensä 39 asukaspaikkaa. Henkilökunta koostuu yhdestä esihenkilöstä, yhdestä sairaanhoitajasta, 26:sta lähi-/perushoitajasta, yhdestä hoiva-avustajasta, kahdesta lähihoitaja-oppisopimusopiskelijasta sekä ikäihmisten asumispalveluiden yhteisestä sosiaaliohjaajasta. Työskentely tapahtuu moniammatillisesti, ja asukkaita kohdellaan suurella sydämellä kunnioittaen
Työpaikan sijainti: Kainuuntie 11, 81700 Lieksa
Kelpoisuusehdot Lähihoitajilta odotamme sosiaali- ja terveydenhuollon perustutkintoa.
Palkkaus ja edutTehtäväkohtainen palkka on: 2480,00 euroa / kk.
Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksesi määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.
Siun sotessa on käytössä henkilöstön palkitsemisen kokonaisuus. Kokonaisuus sisältää tällä hetkellä esimerkiksi työsuorituksen arviointiin perustuvan henkilökohtaisen lisän palkitsemisohjelmassa määriteltyjen kriteerien mukaisesti sekä erilaisia pikapalkitsemisen muotoja. Lisäksi siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten
- työsuhdepolkupyörä
- laaja vapaa-ajan tapaturmavakuutus
- ePassi liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna
- lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja
- työnantajan tuki yhteisölliseen toimintaan
- lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja
- tilapäismajoitusta/soluasuntoja laajasti maakunnan alueella
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisteriote (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023). Tehtävässä on koeaika kuusi kuukautta.
Lisätietoja antaa palveluesihenkilö Eija Hokkanen, puh. 013 330 9411.
Tehtävään haetaan sähköisesti.
Joensuussa 6.3.2024
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut.