Quant on teollisuuden kunnossapidon globaali markkinajohtaja, joka toimii noin 90 eri toimipisteessä ja työllistää yhteensä non 2500 työntekijää. Kunnossapito on intohimomme ja meille on kunnia-asia toteuttaa kumppanuuden tavoitteet ammattimaisesti. Suomessa toimimme Quant Finland Oy nimellä ja muodostamme noin 500 työntekijän vahvan joukkueen.
Etsimme kesätyöntekijöitä teollisuuden mekaaniseen kunnossapitoon Lohjalle. Haemme täysi-ikäisiä nuoria, jotka esimerkiksi opiskelevat alaa. Työskentelet mekaanisen metsäteollisuuden alalla toimivan asiakkaamme tehtaalla.
Tarjoamme mielenkiintoisen tehtävän nykyaikaisessa teollisuuden kunnossapidossa, ison yrityksen ja työkavereiden tuen, edellytykset tehdä työsi turvallisesti sekä mahdollisuuden kehittyä oman alasi ammattilaiseksi! Quant osallistuu tänäkin vuonna Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan.
Hakijoilta odotamme tehtävään sopivan koulutuksen lisäksi halua oppia uutta, motivoitunutta ja positiivista asennetta sekä turvallisuuden huomioimista osana työtä.
Oletko etsimämme tuottavuuden tekijä? Täytä hakemus sähköisellä lomakkeella viimeistään 31.3.2024. Aloitamme hakemusten käsittelyn jo ennen hakuajan päättymistä.

Palkka
Sopimuksen mukaan, Muu | Other