Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu lähes 13 000 opiskelijaa ja yli 4500 työntekijää, joista noin 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä. Monimuotoisuus on osa meitä, ja teemme jatkuvaa työtä yhteisömme monimuotoisuuden ja syrjimättömyyden varmistamiseksi. Siksi kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta liittymään yhteisöömme.
Taloustieteen keskus Helsinki GSE on Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja Hanken Svenska Handelshögskolanin yhteinen opetuksen ja tutkimuksen yksikkö, jonka tehtävänä on tuottaa vaikuttavaa ja korkeatasoista tutkimusta, kouluttaa taloustieteilijöiden seuraavaa sukupolvea sekä edistää yhteistyötä taloustieteen, muun tiedekentän ja yhteiskunnan välillä.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen laitos ja Helsinki GSE hakevat
Koordinaattoria
määräaikaiseen osa-aikaiseen (60–80 %) työsuhteeseen 31.12.2028 asti. Aloitus mahdollisimman pian.
Oletko kiinnostunut monipuolisista tehtävistä moniorganisatorisessa ja kansainvälisessä työympäristössä? Haemme uutta kollegaa kompaktiin Helsinki GSE:n lähitiimiimme. Osana GSE-tiimiä pääset työskentelemään taloustieteen tutkijoista koostuvien tutkimusryhmien, taloustieteen tutkijoiden ja yliopistohallinnon ammattilaisten muodostamassa organisaatiorajat ylittävässä yhteisössä. Yhdessä kehitämme taloustieteen tutkimusta ja koulutusta sekä edistämme yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä tieteiden ja tutkimuslaitosten välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä.
Tehtäviisi kuuluvat
- Viestinnän koordinointi ja kehittäminen, kuten seminaariviikkokirjeen koostaminen sekä verkkosivujen päivittäminen.
- Tapahtumien, mm. tutkimusseminaarien, työpajojen ja kokouksien, koordinointi ja järjestäminen.
- Tutkimusvieraiden matkajärjestelyt.
- Taloushallinnolliset tehtävät, kuten laskujen tiliöinti.
- Sisäisen toiminnan kehittäminen, kokousten organisointi ja dokumentointi
- Erilaiset projektiluontoiset tehtävät, kuten verkkosivujen kehittäminen.
Kehittyvässä ja kasvavassa organisaatiossa pääset myös itse laajentamaan ja vaikuttamaan työnkuvaasi oman osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan.
Odotamme sinulta
- ammattikorkeakoulututkintoa tai ylempää korkeakoulututkintoa
- edellä mainittujen tehtävien hoidossa tarvittavien tietoteknisten ohjelmistojen (mm. MS Office ja Mailchimp) käyttötaitoa/nopeaa käyttötaitojen omaksumista
- hyvää suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen taitoa
- hyviä kommunikaatio-, organisointi- ja yhteistyötaitoja sekä vastuullista oma-aloitteisuutta
- halua kehittyä ja kehittää omaa toimenkuvaasi
Arvostamme kykyä priorisoida tehtäviä ja toimia joustavasti muuttuvissa tilanteissa sekä työkokemusta yllä mainituista tehtävistä. Toivomme sinulta kiinnostusta yhteisön toiminnan, työn prosessien ja käytänteiden kehittämiseen.
Tarjoamme sinulle
Monipuolisen ja kehittyvän tehtävän moniorganisatorisessa työyhteisössä. Saat tehtävääsi hyvän perehdytyksen, tiimin tuen ja mukavat työkaverit.
Tarjoamme sinulle myös joustavat työajat, mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön ja hyvät työterveyspalvelut. Tehtävien palkkaus määräytyy Aalto-yliopistossa käytössä olevan palkkausjärjestelmän ja on yliopistojen työehtosopimuksen mukainen. Palkkahaarukka on noin 2600 – 3500 €/kk (kokoaikaisena) valittavan henkilön kokemuksen mukaan.
Tulet työskentelemään sekä Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella Kauppakorkeakoulun tiloissa (Espoo, Ekonominaukio 1) että Helsingin yliopiston Economicum-rakennuksessa (Helsinki, Arkadiankatu 7).
Kiinnostuitko?
Kerro meille, miksi kiinnostuit tehtävästä ja miksi juuri sinä olet oikea henkilö tehtävään. Jätä hakemuksesi ja ansioluettelosi sivun alla olevan Hae nyt! -linkin kautta viimeistään 24.3.2024. Jos työskentelet jo Aalto-yliopistossa, haethan tehtävää Workdayn työntekijäprofiilisi kautta: Workday -> Find jobs.)
Lisätietoa tehtävästä antaa koordinaattori Jenni Rytkönen ([email protected]). Hakemusteknisissä asioissa voit ottaa yhteyttä HR Advisor Patrik Viitalaan ([email protected]).
Aalto-yliopistolla on perustellusta syystä oikeus jättää täyttämättä tehtävä, jatkaa hakuaikaa sekä ottaa huomioon ehdokkaat, jotka eivät ole hakeneet paikkaa hakuajan kuluessa.
More about Aalto University:
Aalto.fi
youtube.com/user/aaltouniversity
linkedin.com/school/aalto-university/
www.facebook.com/aaltouniversity
instagram.com/aaltouniversity
twitter.com/aaltouniversity