Haemme kokkia vahvistamaan Kajaanin Rosson keittiötiimiä.
Tiimimme kaipaa uutta ruoanvalmistuksen osaajaa. Sinua, jolta syntyy maittavat lounaat ja a`la carte annokset. Ymmärrät työsi vaikutukset asiakaskokemukseen ja toimit yhteen hiileen puhaltavana joukkuepelaajana ammattimaisessa ja rennossa työyhteisössämme.
Meillä kokin työ on hieno mahdollisuus kehittyä ja kasvaa ammatillisesti. Aikaisemman kokemuksen lisäksi sinulla on hyvä asenne. Saat hyvän perehdytyksen tehtävääsi sekä esihenkilön ja tiimin tuen onnistumiseen.
Tehtävä on vakituinen ja osa-aikainen, keskimäärin vähintään 60 t/ 3vko
Osuuskauppa Maakunta on vastuullinen työnantaja. Pidämme huolta työturvallisuudesta sekä henkilöstön hyvinvoinnista. Tarjoamme huomattavat henkilöstöedut, kuten alennukset S-ryhmän kaupoissa, ravintoloissa ja hotelleissa, laajat työterveyshuollon palvelut, vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä tukea liikuntaan, kulttuuriin ja hyvinvointiin ePassilla.
Palkka perustuu matkailu- ja ravitsemisalan työehtosopimukseen ja on kokemusvuosista riippuen 12,77-14,03€/tunti + ilta- ja viikonloppulisät. Meillä työryhmille maksetaan myös tulospalkkioita, joka voi olla jopa 1€/tehty työtunti.
Lisätietoja tehtävästä antaa ravintolapäällikkö Teemu Yli-Pelkola p. 040 724 2408 tai keittiömestari Anna Turunen p. 040 708 1190.
Hae 26.3.2024 mennessä. Haastattelemme jo hakuaikana.
Osuuskauppa Maakunta on kainuulaisten asiakasomistajien omistama alueosuuskauppa. Toimialamme ovat päivittäis- ja erikoistavarakauppa, liikennekauppa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppa. Myyntimme v. 2023 oli 262 milj. euroa ja työllistämme Kainuussa 500 ihmistä.