Haemme nyt laajeneviin ulkoistuspalveluihimme IT-asiantuntijaa Microsoft 365 palvelujen hallinnointiin moniasiakasympäristössä, toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
IT-asiantuntijana osallistut Tieran ulkoistettujen IT-palveluiden kehittämiseen ja ylläpitoon Microsoft 365 palveluiden parissa. Tulet pääsääntöisesti työskentelemään päivittäisten tuki- ja ylläpitotehtävien parissa. Tyypillinen työpäiväsi koostuu eri häiriöiden ja palvelupyyntöjen käsittelystä, esimerkiksi vaativampien sähköpostien kulkuun liittyvien ongelmien selvittelystä tai Teamsiin liittyvien ongelmien ratkaisemisesta. Lisäksi tulet osallistumaan ympäristöjen säännöllisen valvontaan sekä suunnitteluun osana tiimiä. Tehtävät voivat vaihdella riippuen osaamistasostasi.
Sinulle on jo kertynyt kokemusta Microsoft 365 palveluiden hallinta- ja ylläpitotehtävistä. Tiedät, kuinka teknisiä haasteita ratkaistaan erityisesti Exchange Onlinen, Teamsin, Onedriven sekä Entra ID:n parissa. Lisäksi sinulla on identiteetin - & pääsynhallinnan osaamista sekä tunnet eri tietoturvaominaisuuksia.
Tehtävän hoitaminen edellyttää:
- Kokemusta Microsoft 365 - teknologioista tuki- ja ylläpitotehtävissä
- PowerShell osaamista
- suoritettuja Microsoft sertifikaatteja (esim. MS-102)
- Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus tai kokemuksen kautta hankittu vastaava tietotaito Microsoft 365 ympäristöistä
- sinulta järjestelmällistä ja itseohjautuvaa työskentelyotetta
- kykyä priorisoida ja paineensietokykyä
Sinulle on luonteenomaista asioiden analyyttinen ja johdonmukainen käsittely sekä tehtävien toteuttaminen ajallaan. Kommunikoit sujuvasti ja luontevasti niin kollegoiden kuin ulkoisten sidosryhmien kanssa.
Tieralla työskennellään paikasta riippumattomasti. Toimipisteesi voi sijaita missä tahansa Tieran toimipisteessä tai voit tehdä työtä kotitoimistoltasi.
Tarjoamme hyvät työsuhde-edut, kuten
- Laaja vapaa-ajan tapaturmavakuutus
- Kattava työterveys
- Lounas- ja hyvinvointietu
- Polkupyöräetu
- Puhelinetu
- Joustavat työajat sekä työaikajoustot
- Työehtosopimuksena Avaintes
- Työkokemuksen perusteella jopa 7,5 viikon vuosiloma (Avaintes)
Tieran toiminnan kasvu edellyttää aktiivista henkilöstön osaamisen kehittämistä, joka on keskeisenä pilarina strategiassamme ja arvoissamme.
- Onnistumiskeskustelut
- Henkilökohtaiset urapolut
- Monipuoliset koulutukset osaamisen kehittämiseen
Tehtävästä lisätietoja antavat:
Tuotantopäällikkö Teemu Ämmälä, puh. 040 7637 434
Henkilöstöasiantuntija Tea Södö, puh. 044 741 5063
Lähetäthän vapaamuotoisen hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen viimeistään 2.4.2024 mennessä oheisella hakemuslomakkeella. Laitathan hakemuksesi tulemaan mahdollisimman pian, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Huomioithan, että otamme vastaan vain suomenkielisiä hakemuksia.
Valittavasta henkilöstä voidaan tehdä turvallisuusselvitys.