Verohallinnon Azure-ympäristö on eräs Suomen laajimpia, ja koostuu sekä natiiveista että palvelinpohjaisista ratkaisuista. Ympäristön hallinnassa hyödynnetään laajasti Microsoftin parhaita käytäntöjä ja teknologioita.
Tuotehallintayksikössämme on haettavana ICT-asiantuntijan tehtävä, jossa työskentelet Verohallinnon pilviympäristöä kehittävässä ja hallinnoivassa tiimissä. Tiimi koostuu Verohallinnon oman henkilöstön lisäksi kumppaneiden asiantuntijoista. Vastaat tiimin jäsenenä omien selvitys-, suunnittelu- ja toteutustehtäviesi läpiviennistä, mutta saat myös tukea tai sparrausapua työssäsi tiimin muilta huippuasiantuntijoilta.
Aiemmasta kokemuksestasi riippuen tehtävään voi sisältyä Azure-ympäristön kehittämisen ja ylläpidon lisäksi myös esimerkiksi ICT-toimittajien työn ohjaamista tai hybridiympäristön tietoliikenteen kehittämisen tehtäviä.
Voit esittää toiveen ensisijaisesta työskentelypaikkakunnasta.
Lisätietoja
- Lisätiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/ict-asiantuntija-tuotehallintayksikko-1-2-paikkaa-3291/
- Verohallinto
- 3291
- 2
- 1.6.2024 tai sopimuksen mukaan
- Tehtäväkohtainen palkanosa on 4564,16 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 48 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta (alkuvaiheessa keskimäärin 8%-16% tehtäväkohtaisesta palkanosasta).
- 22.3.2024 07:54 - 5.4.2024 23:59
Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset
Tehtävään valituksi tuleminen edellyttää, että hakijasta tehdään tämän suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys. Henkilöön kohdennetaan tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa. Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Hakijalta odotamme
- soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai vastaavaa käytännössä hankittua osaamista
- käytännön kokemusta Azure-pilviympäristön kehittämisestä ja ylläpidosta
- monipuolista osaamista pilviympäristön hallinnan teknologioista ja menetelmistä
- tietoturvaosaamista
- hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja
- dokumentointiosaamista
- hyvää suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa
Tehtävässä eduksi luemme
- valmiuden toimia asiantuntijoiden työtä ohjaavassa roolissa (lead)
- soveltuvat teknologia- ja menetelmäsertifikaatit
- hybridiympäristöihin liittyvän osaamisen
Tarjoamme sinulle
Joustava työaika, etätyöskentelymahdollisuus, kattava työterveyshuolto, liikunta- ja kulttuurietu, työmatkaetu, hierontaetu sekä ateriatuki. Tarjoamme sinulle lisäksi innostavan ja monipuolisen työympäristön, jossa voit kehittää omaa osaamistasi ja ammattitaitoasi.
Yhteystietomme
Tiina Sillankorva
Ryhmäpäällikkö
0295131715
etunimi.sukunimi@vero.fi
Anssi Sahlman
Johtaja, Osaamiskeskus
029 512 3706
etunimi.sukunimi@vero.fi
Hakemuksen lähettäminen
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Verohallinto
Verohallinto
PL 325
00052 Vero
Työnantaja
Me Verohallinnossa teemme maailman parasta verotusta - yhdessä. Työmme on merkityksellistä: tuemme suomalaisen yhteiskunnankantavia rakenteita. Toteutamme verotuksen oikean määräisenä ja oikeaan aikaan. Haluamme olla digitaalisen talouden ja erinomaisen asiakaskokemuksen edelläkävijöitä. Ennakoimme maailmanmuutoksia emmekä pelkää muuttua mukana.
Arvomme ovat luottamus, yhteistyö ja uudistuminen. Annamme arvojen näkyä arjessa: luotamme toisiimme, onnistumme yhdessä ja kokeilemme rohkeasti uutta. Haluamme edistää yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta Verohallinnossa, ja toivomme hakijoita erilaisista taustoista.
Tuotamme Tuotehallintayksikössä ulkoisille ja sisäisille asiakkaille asiointia helpottavia ja toimintaa tukevia tuotteita. Vastaamme tuotteiden ylläpidosta, kehittämisestä ja käyttökokemuksesta niiden elinkaaren kaikissa vaiheissa. Tuotamme parhaat ratkaisut asiakkaiden tarpeiden pohjalta ja suhteutamme ne toiminnan vaatimuksiin. Vastuullamme ovat myös Verohallinnon tietojärjestelmät, ICT-kokonaisuus ja niiden kehittäminen.
Sijainti
Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio, Lappeenranta, Oulu, Rovaniemi, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vaasa
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Vääksyntie 4
00510 Helsinki
Yliopistonkatu 6
80100 Joensuu
Vapaudenkatu 58 A
40100 Jyväskylä
Viestikatu 7 A
70600 Kuopio
Villimiehenkatu 2
53100 Lappeenranta
Sepänkatu 20
90100 Oulu
Hallituskatu 1-5 (5C)
96100 Rovaniemi
Kirkkokatu 9 B
60100 Seinäjoki
Hatanpään valtatie 36
33100 Tampere
Lemminkäisenkatu 14-18
20520 Turku
Wolffintie 35
65200 Vaasa
Perustiedot
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Palkka
Tehtäväkohtainen palkanosa on 4564,16 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 48 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta (alkuvaiheessa keskimäärin 8%-16% tehtäväkohtaisesta palkanosasta).