Erityisasiantuntijan tehtäviin kuuluu asema-alueen korkeakoulu- ja tiedepolitiikan linjausten seuranta, analysointi ja raportointi vahvistaen näin kansallisesti globaalien korkeakoulu-, tiede - ja innovaatiopolitiikkojen muutosten ymmärtämistä ja merkitystä Suomelle.
Tehtäviin kuuluu myös Suomen ja em. maiden välisen korkeakoulutus- ja tutkimusyhteistyön sekä kumppanuuksien edistäminen (ml. EU-yhteistyössä) sekä Suomen tunnettuuden lisääminen houkuttelevana opiskelu-, tutkimus- ja innovaatioympäristönä huomioiden korkeakoulutuksen ja tutkimuksen eettiset käytännöt sekä hallinnonalan muiden toimijoiden avustaminen yhteistyön vahvistamisessa.
Erityisasiantuntijan tehtävät ovat osa suurlähetystön Team Finland -toimintaa, painottuen erityisesti yhteistyömahdollisuuksien tunnistamiseen korkeakoulutuksen, tutkimuksen ja yritysten välillä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö ohjaa Team Finland Knowledge -verkoston toimintaa erityisasiantuntijan toimiessa edustuston päällikön alaisuudessa.
Lisätietoja
- Lisätiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/erityisasiantuntija-korkeakoulu-ja-tiedepolitiikka-pretoria-3200/
- Ulkoministeriö
- 3200
- 1.9.2024 lukien tai sopimuksen mukaan 31.7.2027 saakka.
- Palkkausryhmä I-III (4 873,52 - 5 602,07 €/kk). Lisäksi maksetaan säädetyt ulkomaankorvaukset. Korvauksista voi lukea lisää: Laki ulkomaanedustuksen korvauksista http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060596 ja Ulkoasiainministeriön asetus ulkomaanedustuksen korvauksista http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20101048 Ajantasaiset asetuksen säädösmuutokset löytyvät osoitteesta: http://www.finlex.fi/fi/laki/smur/2010/20101048
- 19.3.2024 15:50 - 9.4.2024 16:15
Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset
Kelpoisuusvaatimuksena erityisasiantuntijan virkaan on ylempi korkeakoulututkinto tai Suomessa ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi rinnastettu ulkomainen tutkinto sekä perehtyneisyys virkaan kuuluviin tehtäviin.
Kielitaidon osalta kelpoisuusvaatimuksina ovat erinomainen suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito ja tyydyttävä ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).
Vieraiden kielten osalta kelpoisuusvaatimuksena on viran hoitamiseen tarvittava englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito.
Tehtävään valitun tulee olla Suomen kansalainen.
Kielitaitovaatimukset
- Englanti
- Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
- Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
- Ruotsi
- Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
- Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
- Suomi
- Suullinen osaaminen: Erinomainen
- Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
Hakijalta odotamme
Parhaat edellytykset tehtävän menestykselliselle hoitamiselle antaa suomalaisen korkeakoulu- ja tutkimussektorin hyvä tuntemus. Suomalaisen koulutusjärjestelmän yleistuntemus sekä asemamaa-alueen koulutuksen ja tutkimuksen tuntemus katsotaan eduksi. Tehtävän hoitoa edistää ymmärrys kansallisista ja monenkeskisistä rahoitusohjelmista.
Hakijalta odotamme erinomaisia verkottumis- ja tiimityötaitoja, viestinnällistä osaamista (suullinen ja kirjallinen), kykyä itsenäiseen työskentelyyn, joustavuutta sekä kokemusta kansainvälisistä tehtävistä kotimaassa ja ulkomailla.
Hakijalta toivomme valmiuksia havaita ja analysoida globaaleja koulutukseen ja tutkimukseen vaikuttavia muutostrendejä.
Tehtävään sisältyy matkustamista, joten hakijalta odotamme matkustusvalmiutta.
Tohtorin tutkinto luetaan eduksi.
Tarjoamme sinulle
Ulkoministeriön yleiset henkilöstöedut.
Selvitykset
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Yhteystietomme
Lisätietoja antaa opetus- ja kulttuuriministeriössä opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara, tiina.vihma-purovaara@gov.fi, puh. 02953 30327.
Hakemuksen lähettäminen
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Ulkoministeriö / Henkilöstöyksikkö
Ulkoministeriö / Henkilöstöyksikkö
PL 176
00023 Helsinki
Työnantaja
Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia sekä toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen maailman hyväksi.
Ulkoministeriön toiminta keskittyy ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, kauppapolitiikkaan ja kehityspolitiikkaan sekä ulkopoliittisesti merkittäviin kansainvälisiin asioihin ja yleensä kansainvälisiin suhteisiin.Ulkoministeriön tehtävänä on myös avustaa muita hallinnonaloja kansainvälisten asioiden yhteensovittamisessa.
Ulkoministeriön hallinnonala - ministeriö ja sen alainen liki sadan toimipisteen edustustoverkko - palvelee suomalaisia, suomalaista talouselämää ja yhteiskuntaa, tasavallan johtoa sekä eduskuntaa.
Sijainti
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Helsinki
Perustiedot
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Ulkomailla suoritetusta ylemmästä korkeakoulututkinnosta tulee olla esittää Opetushallituksen hyväksymä rinnastustodistus hakuajan päättymiseen mennessä.
Palkka
Palkkausryhmä I-III (4 873,52 - 5 602,07 €/kk). Lisäksi maksetaan säädetyt ulkomaankorvaukset. Korvauksista voi lukea lisää: Laki ulkomaanedustuksen korvauksista http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060596 ja Ulkoasiainministeriön asetus ulkomaanedustuksen korvauksista http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20101048 Ajantasaiset asetuksen säädösmuutokset löytyvät osoitteesta: http://www.finlex.fi/fi/laki/smur/2010/20101048