Haemme ympäristöministeriöön erityisasiantuntijaan määräaikaiseen virkasuhteeseen 31.12.2025 saakka Konserniohjaus ja kansainväliset asiat -osaston henkilöstö ja ohjaus -yksikköön.
Tehtävissäsi vastaat osaltasi ministeriön aluehallinnon ohjauksesta erityisesti aluehallintovirastojen y-vastuualueen ohjaukseen, seurantaan ja kehittämiseen liittyvistä tehtävistä. Lisäksi tehtäviin kuuluu hallinnonalan ohjaukseen liittyviä määrärahojen hallinnointiin ja kehittämiseen liittyviä tehtäviä sekä osallistuminen ministeriöiden välisiin ohjausta koskeviin työryhmiin ja niissä vaikuttaminen. Lisäksi hän osallistuu laajemmin koko hallinnonalan ohjaukseen. Tehtävät tarkentuvat valittavan henkilön kokemuksen mukaan.
Hakijalta odotamme
Virkasuhteen menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, perehtyneisyyttä tehtäväalaan, suomen kielen erinomaista ja ruotsin kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa sekä tulosohjauskokemusta. Hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä neuvottelutaidot ja kyky verkostomaiseen, poikkihallinnolliseen toimintatapaan ja englannin kielen taito ovat myös olennaisia viran menestyksellisen hoitamisen kannalta. Valtioneuvostotason tai ympäristöhallinnon tuntemus voidaan lukea eduksi.
Tehtävässä tarvittava muu kielitaito
Tarjoamme sinulle
Meillä on uuden oppimista tukeva kulttuuri ja mahdollisuus monipuoliseen osaamisen kehittämiseen. Käytössämme on liukuva työaika sekä joustavat etätyökäytännöt. Käytössämme on liikunta- ja kulttuurietu, lounasruokaetu sekä kattava työterveyshuolto.
Selvitykset
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Yhteystietomme
Lisätietoja antaa yksikön päällikkö Heidi Sederholm p. 0295 250 113 (21.3 klo 10-11, 26.3 klo 10-11 ja 2.4 klo 10-11) tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@gov.fi
Hakemuksen lähettäminen
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Ympäristöministeriö
Ympäristöministeriö
PL 23, Ritarikatu 2B
00023 Valtioneuvosto
Työnantaja
Ympäristöministeriössä teemme parempaa elinympäristöä tuleville sukupolville varmistamalla, että ympäristön reunaehdot ovat yhteiskunnallisen päätöksenteon keskiössä talouden rinnalla. Ministeriö vastaa valtioneuvoston ja eduskunnan käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta, jotka koskevat yhdyskuntia, ilmastonmuutoksen hillintää, rakennettua ympäristöä, asumista, luonnon monimuotoisuutta ja luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä ympäristönsuojelua.
Sijainti
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Helsinki
Aleksanterinkatu 7, PL 35
00023 Helsinki Tutustu työnantajaan
Perustiedot
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Muut työpaikkaan liittyvät tiedot: Haastattelut pyritään pitämään kahden viikon kuluessa haun päättymisestä. Virkasuhdetta hakeneiden nimet ovat julkisia. Virka on viraston yhteinen. Tehtävän taso: Asiantuntijataso Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen. Määräaikaisuuden peruste: Tehtävien hoidon väliaikainen järjestäminen Määräaikaisuuden perusteen lisätietoja: Tehtävän määräaikaisuuden peruste on tehtävien hoidon väliaikainen järjestäminen. Työaikamuoto: Virastotyöaika Koeaika: Virkasuhteessa sovelletaan koeaikaa Palkkauksen peruste: Vaativuustason VT 14 tai 14a mukaisesti. Tehtäväkohtaisen palkanosan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Kokonaispalkka on siten noin 4989 tai 5306 e
Tehtävissäsi vastaat osaltasi ministeriön aluehallinnon ohjauksesta erityisesti aluehallintovirastojen y-vastuualueen ohjaukseen, seurantaan ja kehittämiseen liittyvistä tehtävistä. Lisäksi tehtäviin kuuluu hallinnonalan ohjaukseen liittyviä määrärahojen hallinnointiin ja kehittämiseen liittyviä tehtäviä sekä osallistuminen ministeriöiden välisiin ohjausta koskeviin työryhmiin ja niissä vaikuttaminen. Lisäksi hän osallistuu laajemmin koko hallinnonalan ohjaukseen. Tehtävät tarkentuvat valittavan henkilön kokemuksen mukaan.
- Lisätiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/erityisasiantuntija-aluehallinnon-ohjaus-3409/
- Ympäristöministeriö
- 3409
- 1.5.2024 - 31.12.2025
- 4989 tai 5306 euroa
- 15.3.2024 09:44 - 4.4.2024 16:15
Hakijalta odotamme
Virkasuhteen menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, perehtyneisyyttä tehtäväalaan, suomen kielen erinomaista ja ruotsin kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa sekä tulosohjauskokemusta. Hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä neuvottelutaidot ja kyky verkostomaiseen, poikkihallinnolliseen toimintatapaan ja englannin kielen taito ovat myös olennaisia viran menestyksellisen hoitamisen kannalta. Valtioneuvostotason tai ympäristöhallinnon tuntemus voidaan lukea eduksi.
Tehtävässä tarvittava muu kielitaito
- Englanti
- Suullinen osaaminen: Hyvä
- Kirjallinen osaaminen: Hyvä
- Ruotsi
- Suullinen osaaminen: Tyydyttävä
- Kirjallinen osaaminen: Tyydyttävä
- Suomi
- Suullinen osaaminen: Erinomainen
- Kirjallinen osaaminen: Erinomainen
Tarjoamme sinulle
Meillä on uuden oppimista tukeva kulttuuri ja mahdollisuus monipuoliseen osaamisen kehittämiseen. Käytössämme on liukuva työaika sekä joustavat etätyökäytännöt. Käytössämme on liikunta- ja kulttuurietu, lounasruokaetu sekä kattava työterveyshuolto.
Selvitykset
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella suppea henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Yhteystietomme
Lisätietoja antaa yksikön päällikkö Heidi Sederholm p. 0295 250 113 (21.3 klo 10-11, 26.3 klo 10-11 ja 2.4 klo 10-11) tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@gov.fi
Hakemuksen lähettäminen
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Ympäristöministeriö
Ympäristöministeriö
PL 23, Ritarikatu 2B
00023 Valtioneuvosto
Työnantaja
Ympäristöministeriössä teemme parempaa elinympäristöä tuleville sukupolville varmistamalla, että ympäristön reunaehdot ovat yhteiskunnallisen päätöksenteon keskiössä talouden rinnalla. Ministeriö vastaa valtioneuvoston ja eduskunnan käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta, jotka koskevat yhdyskuntia, ilmastonmuutoksen hillintää, rakennettua ympäristöä, asumista, luonnon monimuotoisuutta ja luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä ympäristönsuojelua.
Sijainti
Helsinki
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Aleksanterinkatu 7, PL 35
00023 Helsinki
Perustiedot
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Palkka
4989 tai 5306 euroa