Vuoromestari toimii ryhmänsä esimiehenä, vastaa työvuoron toiminnasta ja henkilöstöresurssien käytöstä yhdessä johtokeskuksen kanssa. Virkapaikka Keravan hätäkeskus.
Vuoromestari toimii ryhmänsä esimiehenä, vastaa työvuoron toiminnasta ja henkilöstöresurssien käytöstä yhdessä johtokeskuksen kanssa. Vuoromestari vastaa myös ryhmänsä henkilöstön ammattitaidon ylläpitämisestä ja kehittämisestä yhteistyössä asiantuntijoiden ja vuoronsa ylipäivystäjien kanssa. Vuoromestarin tehtävänä on toimia työvuoron esimiehenä tai työvuorosuunnittelun mukaisesti hätäkeskuspäivystäjän tehtävissä kaikissa päivystyssalin rooleissa.
Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset
Hätäkeskuslaitoksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (877/2010) 5 •:n 1 momentin mukaan päivystystehtävää hoitavalta henkilöstöltä vaaditaan hätäkeskuspäivystäjän tutkinto tai poliisin perustutkinto tai edellisiä vastaava aikaisempi tutkinto.
Hakijalta odotamme
Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvuutta esimiestehtäviin, kokemusta operatiivisesta hätäkeskustoiminnasta ja hätäkeskuksen käytössä olevista järjestelmistä, hyvää hätäkeskustoimintaan liittyvän lainsäädännön ja muiden toimintaan liittyvien normien tuntemusta, valtion virkaehtosopimuksen, työaikalain sekä henkilöstöhallinnon säännösten tuntemusta, hyvää kokonaisuuksien hahmottamiskykyä sekä nopeaa toiminta- ja priorisointikykyä muuttuvissa tilanteissa.
Arvostamme koulutusta ja kokemusta sekä esimiehenä että kouluttajana toimimisesta, Hätäkeskuslaitoksen ja hätäkeskusten yhteistyöviranomaisten toiminnan tuntemusta, tietoteknistä osaamista, yhteistyökykyä sekä palveluhenkisyyttä.
Jaksotyöhön nimitettävältä edellytetään työterveyshuollon antamaa todistusta soveltuvuudesta jaksotyöhön.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää molempien kotimaisten kielten taitoa. Mahdollinen muu kielitaito luetaan eduksi.
Tarjoamme sinulle
Tarjoamme henkilöstöllemme liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja lounasedun sekä kattavat työterveyspalvelut. Huolehdimme henkilöstömme työhyvinvoinnista mm. tarjoamalla ergonomiaa tukevat työvälineet.
Yhteystietomme
Lisätietoja antavat hätäkeskuksen apulaispäällikkö Kari Koskenmäki 0295 481 214 ja päällikkö Jarmo Laurila 0295 481 322.
Hakemuksen lähettäminen
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Hätäkeskuslaitos , henkilöstöpalvelut
Hätäkeskuslaitos , henkilöstöpalvelut
PL 112
28131 Pori
Työnantaja
Hätäkeskuslaitoksen tehtävänä on hätäilmoitusten vastaanottaminen, tilannearviointi ja tehtävän välittäminen eri viranomaisille.
Hätänumeron 112 lisäksi palvelujamme ovat mm. 112 Suomi -sovellus, hätätekstiviestipalvelu, ajoneuvojen automaattinen hälytysjärjestelmä eCall, vaaratiedottaminen sekä automaattisiin palo- ja rikosilmoituksiin liittyvät palvelut.
Tuotamme laadukkaita, luotettavia ja yhdenvertaisia hätäkeskuspalveluja, joilla rakennamme turvallista Suomea. Henkilöstöömme kuuluu noin 600 hätäkeskustoiminnan asiantuntijaa, jotka työskentelevät verkottuneella toimintamallilla kuudella eri paikkakunnalla: Keravalla, Turussa, Porissa, Kuopiossa, Vaasassa ja Oulussa. Meillä pääset tekemään haasteellista ja merkityksellistä työtä.
Arvostamme henkilöstössämme ammattitaitoista, luotettavaa ja oikeudenmukaista toimintatapaa. Hätäkeskuslaitos on avun ja turvan ensimmäinen viranomaislenkki auttamisen ketjussa, jossa yhteistyö laajan verkoston kanssa on avainasemassa. Olemme hätätilanteessa lähellä! Hätäkeskuslaitos on savuton työpaikka. Tutustu meihin tarkemmin:
Sijainti
Kerava
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Keravan hätäkeskus
PL 112
04251 Kerava Tutustu työnantajaan
Perustiedot
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Muut työpaikkaan liittyvät tiedot: Ennen virkaan nimittämistä hakijasta voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys.
Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa. Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Huomioithan, että hakemukset ja niiden liitteet ovat julkisia asiakirjoja. Tehtävän taso: Esihenkilötaso Etätyö: Ei mahdollisuutta työskennellä etänä Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen. Työaikamuoto: Jaksotyöaika Koeaika: Virassa voidaan käyttää enintään kuuden kuukauden koeaikaa. Palkkauksen peruste: Vuoromestarin tehtävä sijoittuu Hätäkeskuslaitoksen palkkausjärjestelmässä vaativuusluokkaan EII (3203,19 €). Tehtävän vaativuuteen perustuvan palkanosan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 48 % peruspalkasta. Tehtävässä aloittavalla henkilökohtainen suoritusosa on 11,8 %.
Vuoromestari toimii ryhmänsä esimiehenä, vastaa työvuoron toiminnasta ja henkilöstöresurssien käytöstä yhdessä johtokeskuksen kanssa. Vuoromestari vastaa myös ryhmänsä henkilöstön ammattitaidon ylläpitämisestä ja kehittämisestä yhteistyössä asiantuntijoiden ja vuoronsa ylipäivystäjien kanssa. Vuoromestarin tehtävänä on toimia työvuoron esimiehenä tai työvuorosuunnittelun mukaisesti hätäkeskuspäivystäjän tehtävissä kaikissa päivystyssalin rooleissa.
- Lisätiedot
- https://valtiolle.fi/fi/tyopaikat/vuoromestari-2-virkaa-3308/
- Hätäkeskuslaitos
- 3308
- 2
- 1.6.2024 tai sopimuksen mukaan
- 3581,17 €
- 13.3.2024 09:00 - 2.4.2024 15:00
Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset
Hätäkeskuslaitoksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (877/2010) 5 •:n 1 momentin mukaan päivystystehtävää hoitavalta henkilöstöltä vaaditaan hätäkeskuspäivystäjän tutkinto tai poliisin perustutkinto tai edellisiä vastaava aikaisempi tutkinto.
Hakijalta odotamme
Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää soveltuvuutta esimiestehtäviin, kokemusta operatiivisesta hätäkeskustoiminnasta ja hätäkeskuksen käytössä olevista järjestelmistä, hyvää hätäkeskustoimintaan liittyvän lainsäädännön ja muiden toimintaan liittyvien normien tuntemusta, valtion virkaehtosopimuksen, työaikalain sekä henkilöstöhallinnon säännösten tuntemusta, hyvää kokonaisuuksien hahmottamiskykyä sekä nopeaa toiminta- ja priorisointikykyä muuttuvissa tilanteissa.
Arvostamme koulutusta ja kokemusta sekä esimiehenä että kouluttajana toimimisesta, Hätäkeskuslaitoksen ja hätäkeskusten yhteistyöviranomaisten toiminnan tuntemusta, tietoteknistä osaamista, yhteistyökykyä sekä palveluhenkisyyttä.
Jaksotyöhön nimitettävältä edellytetään työterveyshuollon antamaa todistusta soveltuvuudesta jaksotyöhön.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää molempien kotimaisten kielten taitoa. Mahdollinen muu kielitaito luetaan eduksi.
Tarjoamme sinulle
Tarjoamme henkilöstöllemme liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja lounasedun sekä kattavat työterveyspalvelut. Huolehdimme henkilöstömme työhyvinvoinnista mm. tarjoamalla ergonomiaa tukevat työvälineet.
Yhteystietomme
Lisätietoja antavat hätäkeskuksen apulaispäällikkö Kari Koskenmäki 0295 481 214 ja päällikkö Jarmo Laurila 0295 481 322.
Hakemuksen lähettäminen
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Hätäkeskuslaitos , henkilöstöpalvelut
Hätäkeskuslaitos , henkilöstöpalvelut
PL 112
28131 Pori
Työnantaja
Hätäkeskuslaitoksen tehtävänä on hätäilmoitusten vastaanottaminen, tilannearviointi ja tehtävän välittäminen eri viranomaisille.
Hätänumeron 112 lisäksi palvelujamme ovat mm. 112 Suomi -sovellus, hätätekstiviestipalvelu, ajoneuvojen automaattinen hälytysjärjestelmä eCall, vaaratiedottaminen sekä automaattisiin palo- ja rikosilmoituksiin liittyvät palvelut.
Tuotamme laadukkaita, luotettavia ja yhdenvertaisia hätäkeskuspalveluja, joilla rakennamme turvallista Suomea. Henkilöstöömme kuuluu noin 600 hätäkeskustoiminnan asiantuntijaa, jotka työskentelevät verkottuneella toimintamallilla kuudella eri paikkakunnalla: Keravalla, Turussa, Porissa, Kuopiossa, Vaasassa ja Oulussa. Meillä pääset tekemään haasteellista ja merkityksellistä työtä.
Arvostamme henkilöstössämme ammattitaitoista, luotettavaa ja oikeudenmukaista toimintatapaa. Hätäkeskuslaitos on avun ja turvan ensimmäinen viranomaislenkki auttamisen ketjussa, jossa yhteistyö laajan verkoston kanssa on avainasemassa. Olemme hätätilanteessa lähellä! Hätäkeskuslaitos on savuton työpaikka. Tutustu meihin tarkemmin:
Sijainti
Kerava
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
PL 112
04251 Kerava
Perustiedot
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Henkilöön kohdennetaan viran tai tehtävän aikana henkilöturvallisuusselvityksen mukaista nuhteettomuusseurantaa. Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Huomioithan, että hakemukset ja niiden liitteet ovat julkisia asiakirjoja.
Palkka
€3 581 €/kk
3581,17 €