Tule mukaan joukkoomme!
Tervetuloa työskentelemään kanssamme Kirkkonummen ryhmäkotiin. Haemme ryhmäkotiin vastaavaa ohjaajaa. Kirkkonummen ryhmäkoti tarjoaa ympärivuorokautisen hoivan sekä vastaanottolain mukaiset vastaanottopalvelut ryhmäkodin asiakkaille. Ryhmäkodin kasvatus- ja ohjaustyön tehtävänä on edistää ja ylläpitää haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden toimintakykyä, sosiaalista hyvinvointia, turvallisuutta ja osallisuutta. Ohjaajat vastaavat ryhmäkodin arjen ja rutiinien sujumisesta ja asiakkaille annettavasta kasvun ja kotoutumisen tuesta. Tähän työskentelyyn liittyy keskeisesti luottamuksellisen, turvallisen ja ammatillisen asiakassuhteen rakentaminen, asiakaskohtaisiin tarpeisiin vastaaminen sekä yleisemmin harjoitettava ryhmätoiminta.
Työtä, joka merkitsee
Tarjoamme työpaikan, jossa työlläsi on aidosti merkitystä. Me rohkaisemme työntekijöitämme kouluttautumaan ja kehittymään entistä paremmiksi ammattilaisiksi. Kannustamme kaikkia osallistumaan toimintamme kehittämiseen. Luotamme vahvasti työntekijöidemme ammattitaitoon, ja siksi heillä onkin vapaus vaikuttaa työhönsä ja tehdä sitä omaksi tuntemallaan tavalla. Haluamme, että tulet onnistumaan kanssamme!
Odotamme sinulta:
- Sosionomi AMK-tutkintoa
- Arvostamme aikaisempaa kokemusta esihenkilönä työskentelemisestä
- Tehtävä edellyttää ammattimaista työotetta, hyviä tiimityötaitoja, joustavuutta, halua ja kykyä aktiiviseen yhteistyöhön eri yhteistyökumppaneiden kanssa.
- Kyky sitoutua tavoitteelliseen, pitkäjänteiseen työskentelyyn ovat asioita, joita arvostamme tehtävään valittavalta henkilöltä.
Työ pitää sisällään
- toimit ryhmäkodin ohjaajien tiimileaderina ja vastaat ohjaustyöskentelyn toimivuudesta ja laadusta
- osallistut yksikön kehittämistehtäviin ja työskentelet myös osana yksikön sote-tiimiä, johon kuuluvat sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja, sairaanhoitaja ja yksikön johtaja.
- osallistut ryhmäkodin arkiaskareisiin
Työ alkaa heti tai sopimuksen mukaan. Valitun henkilön tulee ennen tehtävässä aloittamista esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Toimessa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Työntekijä valitaan heti sopivan henkilön löydyttyä, joten ota pikaisesti yhteyttä.
Meillä tehdään työtä isolla sydämellä ja iloisella meiningillä, liity mukaan tiimiin!

Palkka
G25, Aikapalkka | Time rate