Vakinainen työsuhde
Koillinen suurpiiri, Alppikylä, Varhasikasvatusyksikkö Alppikylä-Suurmetsä
Työavain: KASKO-02-369-24
Haku Päättyy: 27.03.2024 klo 16:00
Palkka: 2 873,8 euroa/kk
Palvelussuhde: 29.7.2024
Työpaikan osoite: Alppikylänkatu 5, 00750
Tule Varhaiskasvatuksen sosionomiksi päiväkoti Alppikylään! Päiväkodissamme on alakerrassa 1-3-vuotiaiden lasten ryhmiä sekä yläkerrassa 3-5-vuotiaiden lasten ryhmiä. Etsimme Varhaiskasvatuksen sosionomia 3-5-vuotiaiden lasten ryhmään.
Alppikylä on kaksikerroksinen päiväkoti, jossa on noin 130 paikkaa. Talo on jaettu neljään soluun, joissa on kaksi tai kolme lapsiryhmää. Toiminta soluissa on yhteisöllistä, ja koko solun lapset ja aikuiset ovat tuttuja toisilleen. Olemme saaneet vuoden 2023 Fiilari-kyselyssä erinomaiset tulokset muun muassa arvostavasta työkulttuurista ja yhdessä onnistumisesta sekä työssä onnistumista ja omien vahvuuksien hyödyntämistä tukevasta johtamisesta. Fiilari-kyselyn tulosten keskiarvomme oli 8,7/10!
Varhaiskasvatuksen sosionomina rakennat lapsiryhmäsi toimintakulttuuria ja oppimisympäristöä. Tuet lapsen sosiaalista kasvua yhteisöjen ja yhteiskunnan jäseneksi ja jäsenenä. Tuot yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia ja sosiaalipedagogisia näkökulmia pedagogiseen työhön ja siten edistät yhdenvertaisuuden toteutumista.
Helsingin kaupungilla toimii Varhaiskasvatuksen sosionomien verkosto, josta saa kollegiaalista tukea ja mahdollisuuden verkostoitua muiden varhaiskasvatuksessa toimivien sosionomien kanssa.
Odotamme sinulta ratkaisukeskeisyyttä ja sensitiivisyyttä kohdata lapset sekä heidän perheensä. Jos sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot sekä positiivinen työote, toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi osaavaan ja huumorintajuiseen työyhteisöömme!
Alppikylä sijaitsee luonnonläheisellä alueella, jossa on monipuolisia retkikohteita. Alppikylään kulkevat bussilinjat 75, 77 ja 69, joten kulkeminen myös muualle kaupunkiin on sujuvaa.
Voit käydä tutustumassa koilliseen varhaiskasvatusalueeseen 5.2. Instagram-tilillä https://www.instagram.com/koillisenkutsu/(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), josta näet myös Alppikylän päiväkodin arkea!
Työn aloitusajankohta on sovittavissa toiveidesi mukaisesti. Halutessasi voimme sopia myös määräaikaisesta työsuhteesta, joten ole rohkeasti yhteydessä ja jätä hakemus! Varhaiskasvatuksen sosionomina suunnittelet, arvioit ja toteutat varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa ja tuet lapsen yksilöllistä oppimista Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti yhdessä tiimin ja työyhteisön kanssa.
Edellytämme, että sinulla on vähintään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai sosionomin tutkinto, jota on täydennetty mainituilla opinnoilla (540/2018 27§).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Aloittaessasi vakituisen työsuhteen Varhaiskasvatuksen sosionomina Helsingin kaupungilla vuonna 2024 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.
Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjestää helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta sekä vapaata sivistystyötä vuosittain 136 000 helsinkiläiselle yli 700 toimipaikassa eri puolella Helsinkiä. Toimialallamme on 14 000 työntekijää, jotka tekevät Helsingistä kaikenikäisille maailman vaikuttavimman paikan oppia.
Haluamme tuottaa ja luoda palveluja yhdessä helsinkiläisten lasten ja perheiden kanssa. Tule tekemään ja kehittämään kanssamme tulevaisuuden varhaiskasvatusta ja esiopetusta!
Meillä on hyvät ja monipuoliset henkilöstöedut.
Seuraa meitä: @HelsinkiOppii ja www.hel.fi/kasvatusjakoulutus
Sopimusala
KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
Lisätietoja tehtävästä antaa
Päiväkodin johtaja Emmi Kallioniemi
09 310 73084
emmi.kallioniemi@hel.fi
Lisätietoa
https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/paivakoti-alppikyla