Yhtiö

KuntarekryKatso lisää

addressOsoiteUudenkaupungin kaupunki, Kasvun ja oppimisen palvelut
type Työn muotoKokoaikatyö, Työpaikka, Vakinainen, Työsuhde
salary Palkka1.8.2024
KategoriaKoulutus

Työnkuvaus

TULE VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAKSI UUTEENKAUPUNKIIN!

Olemme selvittäneet henkilöstöltämme, mikä varhaiskasvatustyössä Uudessakaupungissa on erityisen hyvää ja missä puolestaan voisimme kehittyä entistä paremmiksi. Kehuja saavat odotetusti ihanat pienet asiakkaamme perheineen, mutta olemme erityisen iloisia, että työtyytyväisyyttä lisäävät merkittävästi toimivat ja pidetyt työyhteisöt, mukavat työkaverit sekä sujuva yhteistyö.

Uudenkaupungin varhaiskasvatuksessa henkilöstölle hankitaan vuosittain työvaatteita, mikä on yksi konkreettinen esimerkki työolosuhteisiin myönteisesti vaikuttavista ratkaisuistamme. Lisäksi tuemme jopa tutkintoon johtavaa kouluttautumista oman työn ohella mikä antaa mahdollisuuden pätevöityä esim. Varhaiskasvatuksen opettajan tai erityisopettajan tehtäviin organisaatiossamme. Uskallamme kehua työpaikkojamme hyviksi jo nyt, ja tavoitteenamme on kehittyä henkilöstöämme kuunnellen varhaiskasvatuksen ammattilaisten ensisijaisesti valitsemaksi työpaikaksi myös tulevaisuudessa. Organisaatiossamme on käytössä liikunta- ja kulttuurietuus.

Etsimme joukkoomme kahdeksaa VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAA toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin 1.8.2024 alkaen.

Varhaiskasvatuksen opettajan sijoituspaikka palvelusuhteen alkaessa on jokin seuraavista päiväkodeista:
-Hakametsän päiväkoti
-Seikowin päiväkoti
-Päiväkoti Kaunisranta
-Päiväkoti Pisara
-Päiväkoti Lokki Joonatan
-Päiväkoti Satulinna
-Kalannin päiväkoti
-Päiväkoti Aurinkolinna
-Myllymäen päiväkoti (vuoropäiväkoti)

Halutessasi voit ilmoittaa hakemuksessa ensisijaisen sijoituspaikkatoiveesi.
Tehtäväkohtainen palkka määräytyy siten, että esiopetuksessa toimivan opettajan palkka on palkkausjärjestelmämme mukaisesti 2974,16 €/kk ja muissa lapsiryhmissä toimivan opettajan palkka on 2906,00 €/kk.

Toivomme sinulta vahvaa pedagogista työotetta, myönteistä ja aktiivista asennetta sekä pilkettä silmäkulmaan.

Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimukset perustuvat varhaiskasvatuslakiin (540/2018). Kelpoisuusvaatimuksena on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai jota on täydennetty mainituilla opinnoilla.

Toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen voidaan valita hakija, joka täyttää kelpoisuusehdon viimeistään 18.6.2024 mennessä. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää määräaikaisesti henkilöllä, jolla ei ole kelpoisuusehdon edellyttämää tutkintoa suoritettuna. Määräaikaisuuden kesto on tällöin 1.8.2024 - 31.7.2025.

Hakemukseen liitetään kelpoisuuden osoittavat todistukset ja ansioluettelo tai toimitetaan niistä paperikopiot osoitteella: Uudenkaupungin kaupunki, Kasvun ja oppimisen palvelut/ Varhaiskasvatus, Annina Kiiveri, Mörnenkatu 2, 23500 Uusikaupunki.

Hakuaika päättyy 2.4.2024 klo 12.

Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

Työsuhteiden täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Refer code: 223296. Kuntarekry - Edellisenä päivänä - 2024-03-18 19:43

Kuntarekry

Uudenkaupungin kaupunki, Kasvun ja oppimisen palvelut

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa

Aiheeseen liittyvät työt

Varhaiskasvatuksen Opettaja

Varhaiskasvatuksen opettaja-varajohtaja, Hintan päiväkoti

Oulun Kaupunki

Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja/varajohtaja, Ristijärven kunta, Ristijärvi

Ristijärven Kunta

Ristijärvi, Kainuu

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja-varajohtaja, Pöllökankaan ja Ahvenojan päiväkodit

Oulun Kaupunki

Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja Valonkatu, Pilke päiväkodit Oy, Kajaani

Pilke Päiväkodit Oy

Kajaani, Kainuu

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Saana , Mellunmäki

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, kielikylpy, päiväkoti Linnunlaulu, Kallio

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Ratikka, Töölö

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, varhaiskasvatusyksikkö Kannel, Kuninkaantammi

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Topelius, Taka-Töölö

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, esiopetus, päiväkoti Hopealaakso

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, yhdenvertaisuuslisä, Mellunmäki

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, yhdenvertaisuuslisä, päiväkoti Portti, Kivikko

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja Keimolanmäen päiväkotiin

Vantaan Kaupunki

Vantaa, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja Koskikujan päiväkotiin

Vantaan Kaupunki

Vantaa, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, vuorohoito, päiväkoti Kanerva

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja uuteen Ruusupuun päiväkotiin

Vantaan Kaupunki

Vantaa, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, esiopetus, Lansantien päiväkoti

Espoon Kaupunki

Espoo, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, esiopetus

Daycare Daisy Oy

Turku, Varsinais-Suomi

kuukausi sitten - nähty