Varhaiserityiskasvatuksen lastenhoitajan työtehtävät
Riihimäen kaupungin sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialan varhaiserityiskasvatuksen yksikössä on haettavana varhaiserityiskasvatuksen lastenhoitajan sijaisuus ajalle 5.8. - 31.12.2024.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan sijainen kuuluu varhaiserityiskasvatuksen yksikön henkilöstöön ja toimii ryhmäkohtaisena resurssina päiväkodissa tai esiopetuksessa ryhmässä, jossa on useampia tukea tarvitsevia lapsia. Varhaiserityiskasvatuksen lastenhoitaja mahdollistaa kaikkien lasten osallistumisen lapsiryhmän toimintaan mahdollisimman tasavertaisesti ja osallistuu yhdessä lapsiryhmän muun henkilöstön kanssa tukea tarvitsevien lasten hoidon, kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseen lapsille laadittujen yksilöllisten suunnitelmien mukaisesti.
Sijaisuuteen valittavalta edellytämme varhaiskasvatuslain 540/2018 28 §:n tai lain siirtymäsäännösten § 75 mukaista kelpoisuutta. Arvostamme kokemusta varhaiserityiskasvatuksen tehtävistä sekä erityiskasvatuksen menetelmien tuntemusta. Tehtävä edellyttää positiivista asennetta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja tiimityöhön, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä valmiutta toimia haasteellisissa tehtävissä.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Ennen työsopimuksen solmimista valitun tulee esittää nähtäväksi lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisterin ote. Tehtävässä noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa. Hakuaika päättyy 19.3.2024.