Haemme joukkoomme sinua Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2024 alkaen, sijoituspaikkana työsuhteen alkaessa Veikkolan päiväkoti.
Avoinna oleva tehtävä on kiertävän Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimi. Kiertävä lastenhoitajan tehtäväkenttä sijoittuu tarvittaessa koko kunnan alueelle, pääsääntöisesti työskentely tapahtuu Pohjoisen alueen kunnallisissa varhaiskasvatuksen toimipaikoissa.
Työssäsi edistät päiväkodin lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia, kasvua ja kehitystä yhteistyössä työyhteisösi ja perheiden kanssa. Lastenhoitajana vastaat lapsiryhmäsi mahdollisesta lääkehoidosta. Meillä pääset vaikuttamaan työhösi, sillä annamme aktiivisuudelle ja uusille ideoille tilaa.
Arvostamme osaamistasi, kokemustasi ja kiinnostustasi pienten lasten pedagogiikan kehittämisestä ja pienryhmätoiminnasta, hyviä ryhmä- ja yksilöohjaustaitoja sekä erinomaisia työyhteisötaitoja.
Tarjoamme sinulle:-Monipuolisen tehtävänkuvan, jossa sinulla on mahdollisuus tehdä työtä omalla persoonalla ja vaikuttaa päiväkodin toimintaan laajemminkin-Ketterän, joustavan ja jatkuvasti kehittyvän toimintakulttuurin-Hyvän työyhteisön ja osaavan esihenkilön-Kattavat koulutusmahdollisuudet oman osaamisesi kehittämiseen-Työterveyshuollon palvelut-Tarjoamme edullisen ja monipuolisen työpaikkaruokailun-Kilpailukykyisen palkan 2 385,51 €- 200 €/hlö/vuosi liikunta- ja kulttuurietuna (Epassi). - Ilmaisen uintimahdollisuuden Kirkkonummen uimahallissa henkilökorttia vastaan.
Kelpoisuusvaatimuksena lastenhoitajan tehtävään on varhaiskasvatuslain 540/2018 28§:n mukainen kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto (lastenohjaaja), sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja) tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla sekä Valtioneuvoston asetuksessa § 3 (1177/2018) määrittelemät soveltuvat tutkinnot. Lisäksi kelpoisuusehdot täyttävät varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen mukaiset hakijat. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Uudelle Varhaiskasvatuksen lastenhoitajalle maksetaan kuuden (6) kk koeajan päättymisen jälkeen 12 kk ajalta 150 € / kk rekrytointilisä. Edellytyksenä rekrytointilisän myöntämiselle on toistaiseksi voimassa oleva palvelussuhde ja kelpoisuusvaatimusten täyttäminen.
Haastattelu tehtävään järjestetään hakuajan päätyttyä viikolla 10.
Hakemukset toimitetaan 1.3.2024 klo 12.00 mennessä työavain KIR-03-52-24.