Olisitko sinä etsimämme Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja? Tervetuloa Hollolaan! Työhyvinvointikyselyjen tulokset kertovat, että henkilöstö viihtyy työssään Hollolan varhaiskasvatuksessa.
Avoinna on kolme (3) Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan määräaikaista tehtävää pienessä kahden ryhmän Koulurinteen päiväkodissa.
Kaksi (2) Varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa ajalle 1.4. - 31.7.2024 (toisen valituista tulee täyttää vuorotteluvapaan ehdot) Yksi (1) Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja ajalle 2.5. - 31.7.2024
Meillä pääset toteuttamaan työtä koulutuksesi mukaisesti laatu, leikki ja pedagogiikka edellä, yhdessä ammattitaitoisen varhaiskasvatuksen tiimin kanssa. Arvostamme leikillisyyttä, lapsilähtöisyyttä, sensitiivisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävänä on toimia lapsiryhmänsä pedagogisen toiminnan toteuttajana ja kasvattajatiimin jäsenenä. Työtä tehdään yhteisöllisesti moniammatillisissa tiimeissä. Odotamme sinulta taitoa pohtia myös perushoitotilanteita pedagogisesta näkökulmasta.
Kelpoisuusehtona on varhaiskasvatuslain (13.7.2018/540) 28§ mukainen pätevyys. Valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Työkieli on suomi. Tehtävässä noudatetaan KVTES:n mukaista koeaikaa. Noudatamme savuttomuuden ja tuoksuttomuuden periaatteita. Hakemukset sähköisesti Kuntarekry.fi -sivujen kautta.