Alavuden kaupungin varhaiskasvatus hakee joukkoonsa erityisopettajan sijaista.
Varhaiskasvatuksen erityisopettajan sijaisuus on ajalle 1.4 - 31.12.2024 tai sopimuksen mukaan. Tehtäviin kuuluu lasten tuen arviointi ja tarpeenmukaisten toimien suunnittelu yhdessä kasvattajien ja huoltajien kanssa. Tehtävänkuvaan kuuluu myös esim. työskentely yksiköllisesti lasten kanssa sekä pienryhmätyöskentely ja osallistuminen moniammatillisiin tiimeihin.
Arvostamme vahvaa erityispedagogiikan osaamista ja vastuunottamista sekä hyviä vuorovaikutus- ja organisointitaitoja. Toivomme hakijalta sensitiivistä, joustavaa ja kehittävää työotetta.
Tarjoamme vahvan koordinoivan erityisopettajan tuen sekä monipuolisen työkentän.
Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) 30 §:n mukainen Varhaiskasvatuksen erityisopettajan kelpoisuus. Lisäksi edellytämme valitulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Ennen työsopimuksen solmimista valitun tulee toimittaa hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisterin ote. Työaika on 38,25 h/viikko.
Palkkaus OVTES. Käytämme sijaisuudessa neljän kuukauden koeaikaa.