Kristiinankaupungin valmistavaan esikouluun haetaan esikouluopettajaa
Valmistavan esikoulun opettajana olet mukana luomassa perustaa koko elämänmittaiselle oppimiselle. Esikouluopettajana inspiroit ja ohjaat lapsia leikin ja leikkisän oppimisen avulla. Valmistavan opetuksen tavoitteena on oppilaan suomen kielen taidon kehittäminen ja muiden valmiuksien antaminen. Opetukseen voivat osallistua sekä vasta maahan muuttaneet että Suomessa syntyneet maahanmuuttotaustaiset lapset. Kristiinankaupungissa esikoulu toimii osana varhaiskasvatusta. Esikouluopettajana olet kokonaisvastuussa omasta esikouluryhmästäsi. Tervetuloa mukaan mahtavaan tiimiimme, joka koostuu mukavista kollegoista, lapsista ja vanhemmista! Toimi on koko-aikainen ja voimassa ajalla 1.8.2021 - 31.7.2022. Työkuvaan kuuluu myös työskentelyä aamu-ja iltapäivähoidossa. Valmistava esikoulu sijaitsee kantakaupungin koulun tiloissa. Kelpoisuus: asetuksen 986/1998 mukainen luokanopettajan pätevyys. Kelpoinen on myös henkilö, joka on suorittanut soveltuvan kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon. Tehtävään valitun tulee ennen työn alkamista esittää lääkärintodistus terveydentilastaan ja rikosrekisterilain 6. §:n 2. momentin mukainen rikosrekisteriote. Työaika ja palkkaedut määräytyvät kunnallisen yleisen työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisesti. Koeaika 6 kuukautta voidaan soveltaa.