Uinninvalvojia Hollolaan ja Lahteen
Toimenkuva:
Etsimme nyt Lahteen ja Hollolaan positiivisella asenteella ja tarkkaavaisuudella varustettuja uinninvalvojia uimahalleihin. Työssä et välttämättä tarvitse edes alan koulutusta tai aikaisempaa kokemusta uinninvalvonnasta – tärkeintä on ammattimainen ja vastuullinen työote. Uinninvalvojana työskentely vaatii myös joustavuutta, asiakaspalveluhenkisyyttä, sekä tarkkaa silmää. Keikkatyö uinninvalvojana sopii esimerkiksi opiskelijoille sekä osa-aikaista työtä etsiville liikunnan ystäville.
Työ on keikkaluontoista, mutta hyvälle ja luotettavalle tekijälle voi tarjoutua vakinaisempaakin työtä kauttamme. Työajat vaihtelevat asiakkaiden tarpeiden mukaisesti, ja töitä on tarjolla niin arkena kuin viikonloppuisin aamu- ja iltavuoroissa.
Edellytämme sinulta:
- Energistä ja tarkkaavaista asennetta
- Kykyä työskennellä itsenäisesti
- Täysi-ikäisyyttä
- Joustavuutta
- Aikaisempi kokemus liikunnanohjauksesta sekä voimassa olevat EA1 ja EA2-kortit katsotaan eduksesi
Työvuoroja on tarjolla sekä Lahdessa että Hollolassa, ja töitä voi tulla nopeallakin varoitusajalla tarjolle. Jos omistat ajoneuvon, se helpottaa keikkailuasi, mutta ei ole välttämätöntä – hae siis rohkeasti mukaan joukkoomme!
Tarjoamme sinulle:
- Joustavat ja vaihtelevat työajat, jotka voit sovittaa omien menojesi mukaan
- Kannustavan ja kehittävän työympäristön
- Mahdollisuuden kehittää työelämätaitojasi ja saada kerrytettyä arvokasta työkokemusta
Palkkaus
Palkkauksessa noudatetaan Kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimusta.
Miten haet työpaikkaa ja hakuaika:
Me Eezyllä haluamme sinut heti töihin, joten hae pikaisesti! Käsittelemme hakemuksia nimittäin jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. GDPR-säännösten mukaisesti emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä ansioluetteloita tai hakemuksia. Jätäthän hakemuksesi ja CV:si suoraan rekrytointijärjestelmäämme alla olevan linkin kautta.
Muuta:
Laita myös somekanavamme seurantaan, sillä uusimmat työpaikkailmoitukset aukeavat sinne kaikkien nähtäväksi. Näppäilemällä 03 873 200 ja soittamalla voit ilmaista meille suoraan kiinnostuksesi uusista auenneista työpaikoista, joihin olet törmännyt somessamme – me huomioimme sinut välittömästi. IG: eezylahti FB: Eezy Lahti LINKEDIN: Eezy Personnel / Eezy Henkilöstöpalvelut Kouvola & Lahti
Eezy Oyj:n visiona on olla Suomen merkittävin työelämän uudistaja, joka luo onnistuneita työkokemuksia tarjoamalla henkilöstöpalveluita ja kevytyrittäjyyttä sekä laajan kirjon työelämän asiantuntijapalveluita. Eezy on valtakunnallisesti paikallinen – yhtiö työllistää vuosittain yli 20 000 ihmistä ja palvelee tuhansia asiakkaita. Yhtiön osake noteerataan Helsingin pörssissä. Ketjuliikevaihto vuonna 2022 oli 248 miljoonaa euroa ja tavoitteena on olla toimialan markkinajohtaja.
Mikäli haluat tiedustella lisää, olethan rohkeasti yhteydessä!
Lisätietoja saat kysymällä
Neea Nieminen
HR-harjoittelija
Eezy Henkilöstöpalvelut
puh. 050 555 2647
neea.nieminen@eezy.fi