Sijainti:
PARIKKALA
Tutustu työelämään ja tienaa -harjoitteluun ABC Särkisalmelle
Hyppää mukaan Eekoon ihmeidentekijöiden joukkoon ja vietä elämänmakuinen kesä 2024 yhdessä tuhannen eekoolaisen kanssa!
Eekoo tarjoaa 15-18-vuotiaille peruskoululaisille, lukiolaisille, kymppiluokkalaisille sekä TUVA- ja TELMA-koulutukseen osallistuville kahden viikon Tutustu työelämään ja tienaa-kesäharjoitteluita. Nuoret pääsevät tutustumaan turvalliseen ja luotettavaan työnantajaan 10 työvuoron ajan. Harjoitteluissa on erinomainen tilaisuus saada arvokasta työkokemusta ja päästä tutustumaan työelämään sekä alaan kuuluviin työtehtäviin.
Tutustumisjaksojen työtehtävät sisältävät pääsääntöisesti esimerkiksi avustavia työtehtäviä, hyllytystä, asiakaspalvelua ja toimipaikan siisteydestä huolehtimista yhdessä työyhteisön kanssa. Työvuorot ovat kuuden tunnin mittaisia, ja sijoittuvat kello 8-18 aikavälille. Harjoittelut sijoittuvat kesä-, heinä- ja elokuun ajalle. Nuori voi tutustua yksittäiseen toimialaan vain kerran. Jos olet siis jo aikaisemmin ollut tutustumassa esimerkiksi kaupanalaan, on mahdollista hakea uudelleen tutustumaan ravintola-alaan.
Voit lukea lisää Eekoosta työnantajana, kesätyömahdollisuuksista ja Tutustu työelämään ja tienaa-harjoittelusta osoitteessa eekoo.fi/tyopaikat/kesatyo2024. Löydät meidät myös Instagramista, Tiktokista ja Facebookista.
Täytä hakemuksesi viimeistään 24.3.2024
#alle18