Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimiala, Perheiden erityispalvelut
Lastensuojelun avohuollon sosiaalityö
Vernissakatu 4, 01300 Vantaa tai
Jönsaksentie 4, 01600 Vantaa
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeus. Osuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva sote-alan tai pelastustoimen ammattilainen.
Tule sinäkin osaksi hyväntekijät-joukkuettamme! Haemme Vantaa-Keravan hyvinvointialueelle lastensuojelun avohuollon sosiaalityön yksikköön kahta (2) toimistosihteeriä vakituiseen tehtävään.
Toinen toimistosihteerin tehtävistä sijoittuu Myyrmäen toimistoomme ja toinen Tikkurilan toimistoomme. Kumpikin toimistomme sijaitsee juna-aseman välittömässä läheisyydessä. Toimistosihteerimme tekevät samankaltaista perustehtävää vahvasti yhteistyössä keskenään.
Tehtäväkuva on monipuolinen ja vaihteleva ja tehtävässä suoriutuminen edellytetään järjestelmällisyyttä, uusien asioiden sisäistämistä, huolellisuutta, luotettavuutta, joustavuutta sekä hyvää paineensietokykyä.
Toimistosihteeri käyttää työssään erilaisia toimisto-ohjelmia kuten CaseM, Rondo, Loki sekä asiakastietojärjestelmä Apottia. Toimistosihteerin työtehtäviin kuuluu myös mm. arkistointi, tietopyynnöt ja asiakirjojen tulostamista ja kopiointia sekä toimistotyön jatkuvaa kehittämistä. Lastensuojelun avohuollon sosiaalityön toimistosihteerin työ tukee yksikön perustehtävän menestyksekästä toteutumista.
Luemme tehtävässä eduksi Apotti asiakastietojärjestelmän, Rondo-laskutusjärjestelmän sekä CaseM -asiakastietojärjestelmä osaamisen.
Etsimällämme henkilöllä on hyvät vuorovaikutustaidot, hän työskentelee itsenäisesti ja rauhallisesti ja hän omaa valmiudet sopeutua muuttuviin tilanteisiin.
Yksikössä on kokonaisuudessaan kolme eri toimipistettä (Myyrmäki, Tikkurila ja Kerava) ja henkilöstä noin 70 ihmistä. Henkilöstössä on johtavia sosiaalityöntekijöitä, sosiaalityöntekijöitä, erityissosiaaliohjaajia, sosiaaliohjaajia ja perheterapeutteja.
Toimistosihteerien lähiesimiehenä toimii lastensuojelun avohuollon sosiaalityön esihenkilö.
Miksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue? Haluamme panostaa työntekijöidemme hyvinvointiin tarjoamalla
- lounasedun
- 300 euron arvoisen liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi- ja työsuhdematkalippuedun
- työterveyshuollon ennaltaehkäisevät ja yleislääkäritasoiset sairaanhoitopalvelut
Tutustu tuleviin työkavereihisi > Töissä VAKEssa -blogit
Tietoa palvelussuhteesta:Palvelussuhteen kesto: Vakituinen, alkaen 01.04.2024 tai sopimuksen mukaan
Palvelussuhteen tyyppi: Kokoaikainen
Palvelussuhteen muoto: Työsuhde
Kelpoisuusvaatimus: Tehtävään soveltuva ammatillinen tutkinto tai korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistotasoinen tutkinto.
Työpaikkojen lukumäärä: 2
Työajan lisätiedot: Toimistotyöaika
Edellytettävät luvat: Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa,
Tehtäväkohtainen palkka: 2213,73 eur/kk, lisäksi mahdollinen aiempaan työkokemukseen perustuva lisä.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Hyvinvointialueiden yleisen virka- ja työehtosopimuksen (HYVTES) mukaisesti
Heräsikö kiinnostuksesi?Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Täytäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme. Kaikkien rekrytointiemme hakuaika päättyy klo 16:00.
Jäikö jokin askarruttamaan? Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää! Tässä yhteystietomme:
Sosiaalityön esihenkilö
Vehniäinen Hanna
040-8289545
Johtava sosiaalityöntekijä Noora Ahokangas-Jore
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelee 5 400 osaavaa asiantuntijaa ja ammattilaista. Olemme kaikki hyvantekijöitä! Keskitymme siihen, missä olemme parhaita, päätehtäväämme - autamme, hoidamme ja pelastamme. Olemme rohkeita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ammattilaisia ja teemme merkittävää työtä 280 000 asukkaan parissa. Olemme Suomen monikulttuurisin kaksikielinen hyvinvointialue. Työkielemme on suomi.
Lue meistä lisää Meille töihin-sivullamme ja tule sinäkin hyvantekijäksi!
#VAKE #hyvantekijät