Toimistoassistentti
Etsimme asiakasyrityksellemme aktiivista ja reipasta toimistoassistenttia teollisuusalan yrityksen konttorille.
Työtehtävä:
Tässä työssä pääset työskentelemään monipuolisissa työtehtävissä muiden toimihenkilöiden assistenttina. Työtehtäviisi kuuluvat esimerkiksi tilaussähköpostien hallinnointi, asiakastilausten syöttö tilausjärjestelmään, puhelintyöskentely, toimiston yleinen ylläpito ja juoksevien asioiden hoitaminen.
Työsuhde solmitaan aluksi Henkilöstöliigan kanssa, ja sinulla on myöhemmin mahdollisuus työllistyä suoraan asiakkaalle.
Työaika sijoittuu pääosin klo 8-16 välille.
Työpaikka sijaitsee Järvenpäässä ja tarvitsetkin ajokortin sekä auton päästäksesi kulkemaan työpaikalle.
Aloitusajankohta on sopimuksen mukaan.
Odotukset:
Työtehtävässä odotetaan soveltuvaa koulutusta, nykyaikaisia IT-valmiuksia, sujuvaa suomen kieltä sekä kirjallisesti että suullisesti ja tarvittaessa englantia. Ruotsin kielen taito luetaan eduksi. Edellytämme myös hakijoilta 18-vuoden ikää. Mikäli haluat olla muiden apuna, pärjäät kiiretilanteissa ja olet positiivinen, avulias ja toimeentarttuva, niin lähetä hakemus. Aloitamme hakemusten käsittelyn hakuaikana, ja työpaikka tullaan täyttämään sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävistä: uusimaa@henkilostoliiga.fi
Huomioithan, että ainoastaan sähköisen hakujärjestelmämme kautta saapuneet hakemukset käsitellään. Emme käsittele sähköpostitse tai muun kanavan kautta toimitettuja työhakemuksia.
Henkilöstöliiga:
Henkilöstöliiga on Etelä-Suomen vahvimpia henkilöstöpalveluyrityksiä ja työllistää vuosittain yli 1000 avainpelaajaa työelämän pelikentille! Työntekijöidemme joukosta löytyy teollisuuden-, logistiikan- ja kiinteistöalan osaajia, sekä toimistotyön ja palvelualan työntekijöitä. Olemme Henkilöstöalan yritysten liiton (HELA) jäsenyritys ja toimimme reilusti työelämän yhteisten pelisääntöjen mukaan. Työntekijöiltämme saamme kiitosta tasa-arvoisesta ja ystävällisestä kohtelusta sekä aktiivisesta uusien työmahdollisuuksien tarjoamisesta.

Palkka
Erton TES, Muu | Other