Tilitoimisto T Pesonen Oy on yksi Keski-Suomen vahvimmista yrittäjävetoisista ja auktorisoiduista tilitoimistoista. Olemme helposti asiakkaiden ja henkilöstön saavutettavissa neljällä paikkakunnalla. Tarjoamme konsultoivalla otteella kokonaisvaltaisia talouden hallintapalveluita.
Taloushallinnon asiantuntija, olisiko ihanteellista, jos työpaikkasi olisi Jämsässä? Ensisijaisesti haemme nyt Jämsän toimipaikkaan osaajaa, mutta vaihtoehtoisesti voimme tarjota työpisteen myös Muuramesta, Petäjävedeltä tai Jyväskylästä.
Haluaisitko kehittyä edelleen, tarttua uusiin mielenkiintoisiin tehtäviin ja saada asiakaspalvelusta vaihtelua työpäivääsi?
Meillä Taloushallinnon asiantuntijana hallitset ja vastaat itsenäisesti asiakkaiden taloushallinnosta, kirjanpidosta, tilinpäätöksestä ja verotuksesta aivan alusta loppuun saakka, kuitenkin tiimeistä tukea saaden. Mahdollisuus myös tehdä palkkahallinnon tai kiinteistöhallinnon tehtäviä. Rikkautena on siis monipuoliset työtehtävät ja myös mahdollisuus erikoistua.
Arvostamme KLT- ja PHT-tutkintoa tai niiden suorittamishalukkuutta sekä intoa osaamisesi jatkuvaan kehittämiseen. Menestyäksesi tehtävässä, omaat hyvät asiakaspalvelu- ja tiimityötaidot sekä positiivisen elämänasenteen. Eduksi katsomme VismaFivaldin, Netbaron tai muiden sähköisten taloushallintojärjestelmien tuntemuksen. Olemme joustava työpaikka ja samaa joustavuutta tarvittaessa toivomme myös sinulta.
Tarjoamme osaamisesi mukaisen kilpailukykyisen palkan, vakaan ja pitkäaikaisen työpaikan sekä hyvän työilmapiirin.
Sinä taloushallinnon ammattilainen - kannattaa oikeasti pyrkiä meille!
Hae heti, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Palkka
Sopimuksen mukaan, Muu | Other