Tavoitteemme on olla alan paras julkinen työpaikka ja etsimme nyt hyvinvoinnintekijöitä mukaan tälle haastavalle, mutta palkitsevalle matkalle.
Haemme sosiaaliohjaajaa vakituiseen virkaan lastensuojelun avo- ja sijaishuoltoon Lahteen.
Sosiaaliohjaajan virka sijoittuu lastensuojelun alueelle 1. Lahden tiimiin. Tehtävissä odotetaan kuitenkin liikkumista laajemmalla alueella. Tehtävän toimipaikka on Lahdessa.
Lastensuojelun sosiaaliohjaajana työskentelet laaja-alaisesti lastensuojelun avo- ja sijaishuollon asiakkaiden - lapsen, hänen perheensä ja verkostojen kanssa. Olet osa tiimiä, johon kuuluu sosiaaliohjaajien lisäksi sosiaalityöntekijöitä ja perhetyöntekijöitä. Sosiaaliohjausta toteutetaan suunnitelmallisella ja tavoitteellisella työotteella, asiakassuunnitelmien mukaisesti. Työ on aktiivista muutokseen ohjaavaa työskentelyä, jolla tuetaan sekä lasta että hänen perhettään.
Työn luonteen vuoksi ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus on välttämätöntä. Odotamme sinulta hyviä yhteistyötaitoja, kokemusta sosiaaliohjaajan työstä lastensuojelussa, vastuullista ja aktiivista otetta työhön.
Me tarjoamme
- mukavan ja kehitysmyönteisen työyhteisön
- perehdytyksen työhön
- mahdollisuuden säännölliseen työnohjaukseen ja kouluttautumiseen
- mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön
- perheystävällisen työpaikan (olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa)
- mahdollisuuden käyttää sairaan lapsen hoitopalvelua
- laajat henkilöstöedut, joihin kuuluvat mm. 400 euron vuosittainen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu, tuki työsuhdepolkupyörään, kannustava rahallinen kertapalkitseminen sekä työyhteisön tapahtumat ja virkistyspäivät.
Päijät-Hämeen maakuntakeskus Lahti on lahes täydellinen kaupunki. Matka Helsingistä ja Lappeenrannasta taittuu junalla tunnissa, Kouvolasta puoli tuntia. Autoilevana matkaa tehdään Hämeenlinnasta tunti, Mikkelistä puolitoista, Jyväskylästä ja Tampereelta kaksi. Lahti on lahtelaisten lisäksi tunnettu hiihdosta, räpistä ja Suomen toiseksi suurimmasta keskussairaalasta. Luonto on meille päijäthämäläisille tärkeä elementti ja sanotaankin, että jokaisella lahtelaisella on kaupunki etupihalla ja luonto takapihalla.
Hyppyrimäkien ja radiomastojen kaupungin kesäisenä olohuoneena toimii Sibeliustalon ja Vesijärven maisemoima satama-alue. Salpausselän harjumaisemista ja kulttuuritarjonnasta nautiskellaan ympärivuotisesti.
Edellytämme sinulta kokemuksen lisäksi soveltuvaa ammattikorkeakoulututkintoa (sosionomi). Ennen tehtävän vastaanottamista valitulta edellytetään lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi annetun lain (504/2002) mukainen rekisteriote. Työskentelykielenä on suomi, joten odotamme sujuvaa suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa.
Tervetuloa meille!
Lisätietoja
http://www.paijatha.fi/rekry
Yhteystiedot
Johtava sosiaalityöntekijä Tiina Nurmi
tiina.nurmi@paijatha.fi