Yhtiö

KuntarekryKatso lisää

addressOsoiteSiun sote
type Työn muotoTyöpaikka
salary PalkkaPohjois-KarjalaJoensuuKunta
KategoriaMyynti

Työnkuvaus

TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN - SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON

"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!"

HAEMME 7.4.2024 MENNESSÄ VAKITUISEEN VIRKAAN

kahta SOSIAALIOHJAAJAA

Kotona asumista tukeviin palveluihin 1.6.2024 alkaen


TehtävänkuvausVirat sijoittuvat keskiselle alueelle (Joensuu, Kontiolahti). Työpiste sijaitsee Tikkamäellä.

Sosiaaliohjaajat työskentelevät Kotona asumista tukevissa palveluissa Asumispalvelujen asiakas- ja sosiaaliohjauksen yksikössä.

Sosiaaliohjaaja myöntää palvelutarpeen arviointiin perustuen Ikääntyneiden palvelualueella asumispalveluihin liittyviä sosiaalipalveluja. Työhön kuuluu asiakkaiden kokonaisvaltainen asumispalvelutarpeiden selvittely sekä sopivien asumispalvelupaikkojen järjestäminen. Yllä mainituissa tehtävissä sosiaaliohjaajalla on tukenaan moniammatillinen tiimi, joka koostuu terveydenhuollon ja sosiaalihuollon osaajista.

Työ edellyttää itseohjautuvuutta, päätöksentekokykyä, valmiuksia pari-, tiimi- ja verkostotyöhön, kirjallisen ilmaisun taitoa sekä kehittämismyönteisyyttä. Sosiaalihuollon palvelujen tuntemus sekä lisäkoulutus tai työkokemus ikäihmisten parissa katsotaan eduksi valintaa tehtäessä. Onhan sinulla käytössäsi auto, koska sitä tarvitaan viranhoidossa.

KelpoisuusehdotKelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen laillistus tai lupa toimia sosionomin tai geronomin tehtävissä.

Palkkaus ja edutTehtäväkohtainen palkka on 3008,79 euroa/ kk.

Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksen määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.

Siun sotessa on käytössä henkilöstön palkitsemisen kokonaisuus. Kokonaisuus sisältää tällä hetkellä esimerkiksi työsuorituksen arviointiin perustuvan henkilökohtaisen lisän palkitsemisohjelmassa määriteltyjen kriteerien mukaisesti sekä erilaisia pikapalkitsemisen muotoja. Lisäksi Siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten

  • työsuhdepolkupyörä
  • laaja vapaa-ajan tapaturmavakuutus
  • ePassin liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna
  • lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja
  • työnantajan tuki yhteisölliseen toimintaan
  • lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja
  • tilapäismajoitusta/soluasuntoja laajasti maakunnan alueella
Lisätiedot Tehtävä on suunniteltu alkamaan 1.6.2024, mutta otamme hakijoiden toiveet huomioon ja olemme avoimia neuvottelemaan aloitusajankohdasta. Tavoitteenamme on luoda joustava työympäristö, joka sopii sekä sinulle että meille. Tehtävää on mahdollista hoitaa osittain myös etätyönä.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisteriote (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023). Tehtävässä on koeaika kuusi (6)kuukautta.

Lisätietoja;

• Palveluesihenkilö Tuula Lievonen, , puh. 013 330 6387

Joensuussa 12.3.2024

Tehtävään haetaan sähköisesti.

Joensuussa 12.3.2024

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut toimintansa 1.1.2023. Siun sotessa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palvelut on integroitu jo vuodesta 2017 lähtien. Yhdessä tehden varmistamme vaikuttavimmat palvelut.

Refer code: 221994. Kuntarekry - Edellisenä päivänä - 2024-03-13 10:23

Kuntarekry

Siun sote

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa

Aiheeseen liittyvät työt

Sosiaaliohjaaja: Kotona Asumista Tulevat Palvelut (Asiakas- Ja Sosiaaliohjaus), Joensuu (Id8626)

Sosiaaliohjaaja: kotona asumista tukevat palvelut, Joensuu (id8594)

Siun Sote

Joensuu, Pohjois-Karjala

kuukausi sitten - nähty

Sosiaaliohjaaja: arjen tukipalvelut (kotona asumista tukevat palvelut), Lieksa (id8540)

Kuntarekry

Pohjois-KarjalaLieksaKunta

Siun sote

2 kuukausia sitten - nähty