Yhtiö

Ammattiopisto SpesiaKatso lisää

addressOsoiteJärvenpää, Uusimaa
KategoriaAsennus

Työnkuvaus

Tarjolla mielenkiintoinen työ erityisnuorten parissa!
Ammatillisena erityisoppilaitoksena tehtävänämme on vahvistaa ja rikastuttaa yksilön ja yhteiskunnan tulevaisuutta. Meillä Spesiassa koko moniammatillinen henkilöstömme puhaltaa yhteen hiileen yhteisen tavoitteemme eteen: mahdollistaa opiskelijoidemme loistaminen niin elämässä kuin työelämässä!
Opiskelijoiden tuen tarve voi liittyä moniin erilaisiin asioihin, mutta kun opinnot suunnitellaan yksilöllisesti, tekeminen on käytännönläheistä ja ryhmät ovat pieniä, syntyy hienoja tarinoita kasvamisesta ja itsenäistymisestä.
Olisitko sinä yksi meistä?
Haemme kahta työstään innostunutta energistä resurssiohjaajaa Järvenpäähän Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaan (TELMA) koulutukseen määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.8.2024-6.6.2025, tilanteen mukaan mahdollisesti jatkettavissa. Työsi on vaihtelevaa sisältäen opiskelijoiden ohjaamista oikeilla työpaikoilla, toimintakeskuksissa, oppilaitoksessa opiskeltaessa ja sisäisissä oppimisympäristöissä.
Työ vaatii tiimityötaitoja, oma-aloitteisuutta, kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, hyviä ohjaus- ja vuorovaikutustaitoja, vastuullisuutta, joustavuutta sekä aikaisempaa työkokemusta vaikeasti kehitysvammaisten ohjaamisesta. Eduksi luemme ajokortin sekä valmiuden liikkua lähialueella työpäivän aikana omalla autolla ja/tai oppilaitoksen autolla.
Edellytämme soveltuvaa peruskoulutusta (esimerkiksi nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, sosionomi AMK, koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja, lähihoitaja).
Työaika on kokoaikatyö 38,25 h/vko lukuun ottamatta oppilaitoksen loma-aikaa, jolloin ei ole työtä tarjolla. Työ on säännöllistä päivätyötä klo 8-16 välillä.
Spesiassa pääset osaksi loistavaa työyhteisöä merkityksellisen työn pariin, jonka keskiössä on opiskelijoidemme onnistuminen. Työnantajana haluamme varmistaa, että meillä arki sujuu mutkattomasti, arvostamme ja kannustamme toinen toistamme, uskallamme kokeilla rohkeasti uutta ja kehitämme jatkuvasti omaa työtämme ja osaamistamme.
Jos sinulle heräsi tehtävästä kysyttävää, ole rohkeasti yhteydessä koulutuspäällikköömme Tiina Vuoreen puh. 044 724 1686, tiina.vuori@spesia.fi (25.-28.3.) tai koulutusjohtajaamme Petri Vanhalakkaan puh. 044 765 1398, petri.vanhalakka@spesia.fi.
Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Olemme savuton työnantaja. Palkkauksessa ja muissa työsuhteen ehdoissa noudatamme Yksityistä opetusalaa koskevaa työehtosopimusta. Tehtävän palkkahaarukka on noin 2215 - 2535 € / kk. Tehtävästä maksettava kuukausipalkka riippuu henkilön koulutuksesta ja aiemmin kertyneestä tehtävään olennaista hyötyä tuovasta työkokemuksesta. Mainittu palkkahaarukka koskee vaadittavan kelpoisuuden täyttäviä henkilöitä.
Jäämme innolla odottamaan hakemustasi, jonka pyydämme lähettämään viimeistään pe 12.4.2024. Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana, hae siis pian!
Tulethan kanssamme loistamaan Spesiaan!

Palkka

2 215–2 535 €/kk

Tehtävän palkkahaarukka on noin 2215 – 2535 € / kk


Refer code: 233118. Ammattiopisto Spesia - Edellisenä päivänä - 2024-03-25 21:27

Ammattiopisto Spesia

Järvenpää, Uusimaa

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa