Yhtiö

Oulun KaupunkiKatso lisää

addressOsoiteOulu, Pohjois-Pohjanmaa
KategoriaKoulutus

Työnkuvaus

Perusopetuksen rehtorin virka Pateniemen koulussa.
Haettavana on PERUSOPETUKSEN REHTORIN vakinainen virka Pateniemen koulussa.
Pateniemen koulu sijaitsee Oulun kaupungin pohjoisella alueella. Koulu on 660 oppilaan 1-9 vuosiluokkien yhtenäisperuskoulu, joka toimii kahdessa rakennuksessa.
Rehtori vastaa koulun johtamisesta strategisten, pedagogisten sekä taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden mukaisesti.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998, 2 ja 3 §) mukaisesti. Tehtävän hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja, aktiivista toimimista yhteistyöverkostoissa, kiinnostusta ja näkemystä pedagogisen ja hyvinvointia edistävän toiminnan kehittämiseen sekä hyvää henkilöstö- ja talousjohtamista. Koulun toimintakulttuuri rakentuu yhdessä tekemiseen ja yhteisöllisyyden vaalimiseen.
Olemme sivistys- ja kulttuuripalveluina sitoutuneet yhteisöllisen toimintakulttuurin sekä positiivisen johtamisen ja organisaation kehittämiseen. Odotamme hakijalta kiinnostusta ja sitoutumista näiden yhteisten tavoitteiden edistämiseen.
Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan.
Virkaan valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Virassa käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/2894/2024 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Hakemus on toimitettava 8.4.2024 klo 15.00 mennessä.
Lisätietoja
Refer code: 234910. Oulun Kaupunki - Edellisenä päivänä - 2024-03-28 15:51

Oulun Kaupunki

Oulu, Pohjois-Pohjanmaa

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa