Haemme Pohteen eteläisen alueen lasten ja nuorten psykiatriseen avohoitoon psykologia vakituiseen virkaan. Työskentelypisteesi voi sijaita halutessasi Oulussa tai Ylivieskassa. Myös osittainen etätyö on mahdollista.
Psykologin työskentely pitää sisällään terapeuttista työskentelyä lapsen, nuoren ja perheen parissa sekä monipuolisesti erilaisia psykologisia tutkimuksia 7-18 vuotiaille. Tutkimuskysymykset ovat vaihtelevia. Niihin voi sisältyä yksi tai useampia tutkimuskysymyksiä liittyen psykiatrian alan teemaan esimerkiksi käyttäytymiseen ja tunne-elämän tai psykoosiriskin arviointiin. Tutkimuskysymyksiä arvioidaan yhdessä lasten- tai nuorisopsykiatrin kanssa.Työtiimiin kuuluu sairaanhoitajia, toimintaterapeutti, psykologi, lastenpsykiatri ja nuorisopsykiatri.
Psykologin viran kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain (559/1994) mukainen laillistus.
Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Työnhakijan tulee olla rekisteröityneenä Valviran ylläpitämään Terhikki-rekisteriin.
Virkaan valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).
Noudatamme virkasuhteissa enintään 6 kk koeaikaa.
Virkaan valitun tulee ennen viran vastaanottamista toimittaa vaadittava lääkärinlausunto terveydentilastaan (laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 7 §).
Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.
Lisätietoja
http://www.pohde.fi
Yhteystiedot
Lisätietoja antaa vastuuyksikköpäällikkö Sanna Hänninen, p. 040 635 5390. Sähköposti: sanna.hanninen@pohde.fi
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Hakemuksen pääset täyttämään työpaikkailmoituksen Hae työpaikkaa-linkistä.