Tule meille työkaveriksi Jyväskylän kaupungin perusopetukseen! Haemme Perusopetuksen lehtoria toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään
Suomen vanhin suomenkielinen opettajankoulutuslaitos, yliopiston muut tieteenalat sekä muut oppilaitokset kouluttavat opetusalan ammattilaisia, joista monet ovat jääneet ja vielä useammat haluaisivat jäädä Jyväskylään töihin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että meillä Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa koulujen henkilökunta on maan huippua. Meille erityisen tärkeitä asioita opetustyössä ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa.
Nyt haemme
PERUSOPETUKSEN LEHTORIA (1601), opetettavat aineet matematiikka ja fysiikka
toistaiseksi voimassa olevaan virkaan 1.8.2024 alkaen. Virantoimituspaikka virkasuhteen alkaessa on Korpilahden yhtenäiskoulu.
Korpilahden yhtenäiskoulu sijaitsee n. 30 km Jyväskylän keskustasta, hyvien kulkuyhteyksien päässä. Koulussa on opetusta 1.-9. luokilla. Oppilaita on 430 ja opettajia 30. Koulu on tiloiltaan hieno - itse koulurakennus on 17 vuotta vanha ja harrastepaikat ovat hyvät. Kouluamme luonnehtii vireys ja turvallinen arki. Koulussamme on tekemisen meininki - on onni päästä töihin meille!
Tehtäviin kuuluu matematiikan ja fysiikan opetusta 7. -9. luokille. Tehtäviin voi sisältyä vuosittain erityistehtäviä, kuten luokanohjausta, tietotekniikan hoitoa tai kokoelmien hoitoa.
Kelpoisuus määräytyy opetushenkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Hakijan tulee liittää hakemukselle opettajan kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset.
Virka edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Eduksi luetaan kokemus yhtenäiskoulussa työskentelystä, sekä opetukseen liittyvästä kehittämistyöstä.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES). Tehtäväkohtainen palkka alk. 2935,04 - 3145,10 €/kk.
Virka alkaa 1.8.2024 tai sopimuksen mukaan. Virassa noudatetaan koeaikaa. Valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.