Muurame on elinvoimainen, reilun kymmenen tuhannen asukkaan kasvukunta, joka katsoo ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen.
Nyt haemme joukkoomme
Peruskoulun lehtoria, musiikki
toistaiseksi voimassa olevaan virkaan 1.8.2024 alkaen.
Tehtäviin kuuluu musiikin opetus 7-9 -luokille, mahdollisesti luokanohjaajan tehtävät sekä vastuu musiikkiesityksistä koulun tapahtumissa ja juhlissa.
Nisulanmäen koulussa on noin 500 oppilasta.
Kelpoisuus opettajan tehtävään määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Lisäksi edellytämme hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä kehittää opetusta ja koulun muuta toimintaa. Katsomme eduksi työkokemuksen ja tietoteknisen osaamisen.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti.
Virka alkaa 1.8.2024 tai sopimuksen mukaan. Virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Virkaan valitun tulee toimittaa 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja esittää nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla 6 kuukautta vanhempi.
Tervetuloa työkaveriksemme Muuramen kunnan perusopetukseen.

Palkka
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaisesti., Kiinteä palkka | Fixed salary