Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella, Pohteella on haettavana perhetyöntekijän vuorotteluvapaan sijaisuus ajalle 2.5.2024 -31.7.2024 lapsiperheiden kotiin annettavissa palveluissa Oulaisissa.
Tehtävään valitun tulee täyttää vuorotteluvapaan sijaiselle asetetut työllistymisehdot, ehdot löytyvät TE-palveluiden sivuilta. Tarkistathan, että ehdot täyttyvät kohdallasi.
Pohteella arvostamme ammattitaitoista kohtaamista, palveluiden vaikuttavuutta sekä asiakkainamme olevia ihmisiä. Meille on tärkeää tarjota asiakkaillemme palvelut oikea-aikaisesti, tarpeeseen vastaten sekä yhteistyössä muiden ammattilaisten kanssa. Panostamme ennaltaehkäiseviin palveluihin, jota lapsiperheiden kotiin annettavat palvelut ovat.
Tarjoamme sinulle kiinnostavan tehtävän, ammattitaitoisen ja kehittämismyönteisen työyhteisön sekä mahdollisuuden säännölliseen työnohjaukseen. Lapsiperheiden palveluiden perhetyöntekijänä toimit suunnitelmallisesti, määräaikaisesti ja tavoitteellisesti yhdessä perheen ja yhteistyötahojen kanssa vanhemmuutta ja arjessa selviytymistä tukien. Keskeisinä tavoitteina työssäsi on perheiden omien voimavarojen vahvistaminen.
Toivomme sinulta itsenäistä työotetta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä tiimityötaitoja. Toivomme myös, että haluat olla kehittämässä työtämme.
Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto tai alan aikaisempi kouluasteen tutkinto sekä sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015 3§) mukainen nimikesuojatun ammattihenkilön pätevyys.
Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa sijaisuus voidaan täyttää lähihoitajan tutkinnon suorittaneella henkilöllä.
Sijaisuus täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Sijaisuus on haettavana vähintään viiden ilmoituksen julkaisua seuraavan kalenteripäivän ajan.
Sijaisuuteen valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6§:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).
Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Työnhakijan tulee olla rekisteröityneenä Valviran ylläpitämään Suosikki-rekisteriin.
Noudatamme työsuhteissa enintään 6 kk koeaikaa. Koeaika voi olla enintään puolet palvelussuhteen kestoajasta alle 12 kk kestävissä määräaikaisissa työsuhteissa.
Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.
Lisätietoja
http://www.pohde.fi
Yhteystiedot
Lisätietoja antaa vastuuyksikköpäällikkö Mira Lähdesmäki, p. 040 635 5493 ja vastuualuepäällikkö Heidi Laitila, p. 044 419 5023. Sähköposti: etunimi.sukunimi@pohde.fi
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Hakemuksen pääset täyttämään työpaikkailmoituksen Hae työpaikkaa-linkistä.