Yhtiö

Päijät-Hämeen HyvinvointialueKatso lisää

addressOsoiteLahti, Päijät-Häme
KategoriaLääketiede hoitaja

Työnkuvaus

Tavoitteemme on olla alan paras julkinen työpaikka ja etsimme nyt hyvinvoinnintekijöitä mukaan tälle haastavalle, mutta palkitsevalle matkalle.
Haemme kahta (2) perhetyöntekijää vakituisiin työsuhteisiin lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuoltoon Lahden ja Nastolan systeemisiin tiimeihin.
Työskentelemme systeemisen työotteen mukaisesti ja moniammatillisiin asiakastiimeihin osallistuvat myös perheterapeutit. Tavoitteenamme on, että lapsi ja perhe saavat työskentelyn aikana riittävän tuen ja palvelut.
Perhetyöntekijänä toimit yhtenä tiimin jäsenenä toteuttaen asiakassuunnitelman mukaista tehostettua perhetyötä, edistät lastensuojelun asiakkaan hyvinvointia ja toteutat suunnitelmallista työskentelyä yhdessä tiimin kanssa. Työ sisältää yhteistyötä palveluverkoston sekä perheen lähiverkoston kanssa. Työ on haastavaa, pitkäjänteistä ja muutokseen tähtäävää työskentelyä asiakkaan kokonaistilanteen parantamiseksi. Työ on liikkuvaa ja toteutuu pääsääntöisesti Lahden, Nastolan ja Iitin seudulla. Ajokortti ja oman auton käyttö on välttämätöntä työn luonteen vuoksi. Tiimillä on myös liesing-auto käytössä.
Me tarjoamme
- monipuolisia tehtäviä lastensuojelun perhetyössä
- ammattitaitoisen ja kehittämismyönteisen työyhteisön
- perehdytyksen työhön
- mahdollisuuden säännölliseen työnohjaukseen ja kouluttautumiseen
- perheystävällisen työpaikan (olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa)
- laajat henkilöstöedut, joihin kuuluvat mm. 400 euron vuosittainen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu, tuki työsuhdepolkupyörään, kannustava rahallinen kertapalkitseminen sekä työyhteisön tapahtumat ja virkistyspäivät.
Edellytämme sinulta joustavaa, itsenäistä ja tarttuvaa työtapaa, vahvoja vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja sekä kykyä keskustella asiakkaan kanssa rohkeasti haastavistakin aiheista. Oman auton käyttö on välttämätöntä työn luonteen vuoksi
Edellytämme sinulta soveltuvaa ammattikorkeakoulututkintoa (sosionomi amk, sairaanhoitaja amk) tai vastaavaa aikaisempaa opistotasoista tutkintoa. Ennen viran vastaanottamista valitulta edellytetään lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.
Liity ammattitaitoiseen joukkoomme!

Palkka

2 770 €/kk

2770,53 €/kk


Refer code: 233095. Päijät-Hämeen Hyvinvointialue - Edellisenä päivänä - 2024-03-25 19:53

Päijät-Hämeen Hyvinvointialue

Lahti, Päijät-Häme

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa

Aiheeseen liittyvät työt

Perhetyöntekijä, lastensuohelun avo-, sijais- ja jälkihuolto, Lahti & Nastola

Perhetyöntekijä, lastensuohelun avo-, sijais- ja jälkihuolto, Lahti & Nastola

Päijät-Hämeen Hyvinvointialue

Lahti, Päijät-Häme

2 kuukausia sitten - nähty