Yhtiö

Jyväskylän YliopistoKatso lisää

addressOsoiteJyväskylä, Keski-Suomi
type Työn muotoVakituinen
KategoriaJohto

Työnkuvaus

Tule Avoimen tiedon keskukseen

palvelupäälliköksi 15.5.2024 alkaen (tai sopimuksen mukaan) vakituiseen työsuhteeseen.

Tehtävät ja edellytykset

Palvelupäällikkönä toimit tutkimuksen tuen palveluiden lähijohtajana. Johdat kolmea tiimiä, joiden tehtäviin kuuluvat tutkimusaineistojen hallinnan palvelut, tutkimusanalytiikka (metriikka) sekä julkaisutietojen tallennus yliopiston tutkimustietojärjestelmään. Olet myös keskeisesti mukana avoimen tieteen sekä vastuullisen arvioinnin edistämisessä Jyväskylän yliopistossa. Teet tiivistä yhteistyötä yliopiston muiden yksiköiden kanssa tutkimuksen tukeen liittyvien digitaalisten palveluiden kehittämisessä ja toteuttamisessa. Toimit myös osana Avoimen tiedon keskukseen johtoryhmää, joka tiiminä edistää koko Avoimen tiedon keskuksen toimintaa, osaamisen johtamista sekä henkilöstön työhyvinvointia.

Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytämme ylempää korkeakoulututkintoa, kokemusta ja näyttöjä lähijohtamisesta tai projektijohtamisesta sekä yliopistoympäristön erinomaista tuntemusta.

Eduksi katsomme avoimen tieteen periaatteiden ja tavoitteiden syvällisemmän tuntemuksen sekä kokemuksen tutkimuksen tuen palveluista ja niihin liittyvästä digitaalisesta kehitystyöstä.

Tehtävän hoidossa sinua edesauttavat hyvät johtamistaidot sekä into ja valmius kehittyä ja kasvaa lähijohtajana. Arvostamme valmentavaa työotetta. Valmius työskennellä myös englannin kielellä sekä hyvät tietotekniset taidot kuuluvat palvelupäällikön keskeisiin osaamisalueisiin.

Palkkaus

Palkkauksessa noudatamme yliopistojen työehtosopimuksen mukaista palkkausjärjestelmää. Lisäksi maksetaan henkilökohtaista palkanlisää. Palvelupäällikön tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän muun henkilöstön tehtävien vaativuustason 10 perustella. Tällöin palkka työsuhteen alussa on noin 4300-4500 €/kk, riippuen aiemmasta osaamisestasi ja kokemuksestasi. Tehtävään ensimmäistä kertaa valittaessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja

Tiedusteluihin vastaa Avoimen tiedon keskuksen johtaja Irene Ylönen. Yhteydenotot ensisijaisesti sähköpostitse irene.ylonen@jyu.fi  tai puhelimitse 050 428 5259 (9.4.2024 klo 12-14 tai 12.4.2024 klo 12-14).

Hakeminen

Sähköiseen hakulomakkeeseen tulee liittää:

 1) Ansioluettelo (cv),

 2) Motivaatiokirje

Haku alkaa 27. maaliskuuta 2024 ja päättyy 19. huhtikuuta 2024, klo 23.59 (Europe/Helsinki)

Refer code: 234352. Jyväskylän Yliopisto - Edellisenä päivänä - 2024-03-28 05:07

Jyväskylän Yliopisto

Jyväskylä, Keski-Suomi

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa

Aiheeseen liittyvät työt

Palvelupäällikkö

Palvelupäällikkö (kylmätekniikka), Jyväskylä, Are Oy, Jyväskylä

Are Oy

Jyväskylä, Keski-Suomi

2 kuukausia sitten - nähty

KESÄ: Palvelupäällikkö, Jyväskylä

Are Oy

Jyväskylä, Keski-Suomi

3 kuukausia sitten - nähty

Palvelupäällikkö (IV), Jyväskylä

Are Oy

Jyväskylä, Keski-Suomi

3 kuukausia sitten - nähty

Palvelupäällikkö, Jyväskylä

Wulff Works Oy

Jyväskylä, Keski-Suomi

4 kuukausia sitten - nähty