Omaishoidon tuen palveluohjaajan tehtäviin kuuluu asiakkaiden ohjaus, neuvonta ja palvelutarpeen arviointi sekä palvelupäätösten tekeminen. Myönteisen palvelupäätöksen saaneiden asiakkaiden palvelukokonaisuuden hallinta jää omaishoidon tuen palveluohjaajan vastuulle asiakkuuden ajaksi. Palvelutarpeen arviointi tehdään kotikäynnillä ja samalla kartoitetaan myös asiakkaan mahdollinen muu sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve.
Omaishoidon tuen palvelutarpeen arviointia tehdään kaiken ikäisille asiakkaille, joten katsomme eduksi jos sinulla on perehtyneisyyttä omaishoidon tuen kokonaisuuteen ja kiinnostusta kaikenikäisten asiakkaiden palvelutarpeen arvioimiseen. Avoinna oleva palveluohjaajan viran ensimmäinen sijoituspaikka on Pohjois-Satakunnan alue.
Lähiesihenkilön lisäksi työssä on tukena omaishoidon tuen osaava ammatillinen tiimi. Työ on itsenäistä, laaja-alaista, monipuolista ja sitä tehdään arkipäivisin virka-aikana mahdollisuus liukuvaan työaikaan.
Kelpoisuusvaatimuksena palveluohjaajan virkoihin on ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto ja sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen pätevyys. Työaika yleistyöaika, 38,25h/vk. Ammattipätevyys tulee olla tarkistettavissa JulkiSuosikista.
Virkaan valittavan henkilön on esitettävä nähtäväksi rikosrekisteriote.
Työ edellyttää ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta.
Jos olet ahkera, ripeä, avarakatseinen ja kiinnostunut monipuolisesta työstä, ole yhteydessä ja hae työpaikkaa. Tarjoamme sinulle liikunta, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä maksuttoman kuntosalin Raumalla, Harjavallassa, Porissa ja Ulvilassa. Meillä on laajennettu työterveyshuolto ja kattava sisäinen koulutustarjonta.
Virka täytetään toistaiseksi. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Vakituiseen tai yli vuoden mittaiseen virkasuhteeseen valittu ohjataan työterveyshuollon terveystarkastukseen virkasuhteen alussa.
Työpaikka haastattelut pidetään teamsin välityksellä viikolla 15.
Sähköiseen hakuun ja mahdollisiin ongelmatilanteisiin liittyvät tiedustelut.
Rekrytointipalvelut, puh. 044 707 6979 tai 044 403 2604 tai rekrytointi@sata.fi.
Edellytämme työntekijöiltämme tartuntatautilain (48 §) mukaista rokotussuojaa.

Palkka
2800 €/kk, Kiinteä palkka | Fixed salary