Yhtiö

Keski-Uudenmaan KoulutuskuntayhtymäKatso lisää

addressOsoiteKerava, Uusimaa
type Työn muotoKokopäiväinen
KategoriaKoulutus

Työnkuvaus

Keudassa olet arvostettu osaaja ja teet työtä, jolla on merkitystä. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vastuullisen tehtävän alan huippuorganisaatiossa, aktiivisessa ja uniikissa työyhteisössä.

Etsimme taloushallinnon osaajaa osaksi ammatillista opettajatiimiämme.

Tehtävänäsi on liiketoiminnan perus- ja ammattitutkintojen opiskelijoiden ammatillisen osaamisen hankkimisen ohjaaminen, opetus ja yksilöllisten polkujen toteutus yhdessä muun tiimin kanssa. Opettajana vastaat opiskelijoiden henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) laatimisesta ja päivittämisestä. Ohjaat työpaikalla tapahtuvaa oppimista ja arvioit näyttöjä. Lisäksi osallistut aktiivisesti työelämäyhteistyöhön ja pedagogisten käytäntöjen kehittämiseen.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, opettajan pedagoginen kelpoisuus ja työkokemus opetusalaa vastaavista tehtävistä (asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista A986/1998). Opettajaksi voidaan ehdollisena ottaa myös henkilö, joka kolmen vuoden kuluessa palvelussuhteen alkamisesta suorittaa opettajan pedagogiset opinnot. Tehtävään valittavan on ennen työn aloittamista esitettävä lain 504/2002 mukainen rikostaustaote sekä lääkärintodistus terveydentilasta.

Edellytämme ajantasaista ja monipuolista osaamista taloushallinnon erilaisista työtehtävistä ja projekteissa toimimisesta. Arvostamme yrittäjyysosaamista, opetuskokemusta ammatillisesta koulutuksesta, erityisesti työvoimakoulutusten osalta sekä opetusmahdollisuutta englanniksi. Hyvät ohjaus- ja vuorovaikutustaidot sekä ratkaisukeskeinen työote mahdollistavat tehtävän menestyksekkään hoitamisen. Eduksesi luetaan osaaminen verkko-opintojen suunnittelusta ja toteutuksesta, kyky joustaviin pedagogisiin ratkaisuihin sekä alan työelämäverkostot.

Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi jo tänään!

Tarjoamme sinulle asiantuntevan työyhteisön sekä viihtyisän työympäristön vakavaraisessa ja kehittyvässä organisaatiossa. Saat kattavan perehdytyksen tehtäviisi. Työntekijöidemme hyvinvointia vahvistamme työterveyshuollon palveluilla sekä vireällä työhyvinvointitoiminnalla, johon kuuluu mm. ePassin liikunta- ja kulttuuripalveluita sekä työsuhdepyöräetu.

Tervetuloa Keudaan kehittämään ja kehittymään!

Lisätietoja

http://www.keuda.fi

Yhteystietomme

Tiimiesihenkilö Leena Erola, puh. 040 174 5624, 26.3. klo 12.00-13.00 ja 2.4. klo 8.30-10.00

Tietoa organisaatiosta

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 850 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Vastuullinen, kestävä ja digitaalinen Keuda katsoo rohkeasti tulevaan vuoteen.

Sijainti
Keskikatu 3
04200 Kerava

Refer code: 233891. Keski-Uudenmaan Koulutuskuntayhtymä - Edellisenä päivänä - 2024-03-26 21:21

Keski-Uudenmaan Koulutuskuntayhtymä

Kerava, Uusimaa

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa

Aiheeseen liittyvät työt

Opettaja, Taloushallinto

Lehtori, suomi toisena kielenä opettaja (S2), Havukosken koulu

Havukosken Koulu / Vantaan Kaupunki

Vantaa, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Saana , Mellunmäki

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, kielikylpy, päiväkoti Linnunlaulu, Kallio

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Ratikka, Töölö

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, varhaiskasvatusyksikkö Kannel, Kuninkaantammi

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Topelius, Taka-Töölö

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, esiopetus, päiväkoti Hopealaakso

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, yhdenvertaisuuslisä, Mellunmäki

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, yhdenvertaisuuslisä, päiväkoti Portti, Kivikko

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Lehtori, suomi toisena kielenä opettaja (S2), Havukosken koulu

Vantaan Kaupunki

Vantaa, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja Keimolanmäen päiväkotiin

Vantaan Kaupunki

Vantaa, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja Koskikujan päiväkotiin

Vantaan Kaupunki

Vantaa, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, vuorohoito, päiväkoti Kanerva

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja uuteen Ruusupuun päiväkotiin

Vantaan Kaupunki

Vantaa, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, esiopetus, Lansantien päiväkoti

Espoon Kaupunki

Espoo, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Poutapilvi, Sepänmäki

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, päiväkoti Tammi, Itä-Pakila

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen opettaja, esiopetus, päiväkoti Korento, Maunula

Helsingin Kaupunki

Helsinki, Uusimaa

kuukausi sitten - nähty