Etsimme Tampereelle ohjaajaa puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkintoon, kiinteistönhoidon osaamisalalle osaksi Ammattiopisto Luovin työyhteisöä. Koulutusta toteutetaan yhteistyössä Silta-Valmennusyhdistyksen kanssa.
Erityinen tehtäväsi
Kiinteistöpalvelualan koulutusta toteutetaan tekemällä oppimisen kautta käytännönläheisesti. Työssäsi toimit pääasiassa työelämän ympäristöissä yhdessä opiskelijoiden kanssa, antaen tukea ja ohjausta opiskelijoille. Työssäsi et ole yksin, vaan toimit moniammatillisessa työtiimissä, johon kuuluu kaksi ammatillista erityisopettajaa, Silta-Valmennusyhdistyksen työvalmentaja sekä muita opiskeluhyvinvoinnin toimijoita.
Ohjaajana toteutat yksilöllisiä opintopolkuja vaativaa erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille yhdessä opetustiimin kanssa. Pääset luomaan uudenlaisia tapoja opiskella työpaikoilla. Keskeistä työssäsi on opiskelijoiden yksilöllinen ohjaus ja tukeminentyöelämän ympäristöissäja opiskelutehtävissä.Lisäksi osallistut opiskelijoiden henkilökohtaisten opiskelusuunnitelmien laatimiseen ja yhteistyöhön heidän lähiverkostojen kanssa.Koulutusalan tiimissäluotte opiskelijoillemme parhaat mahdolliset oppimisen edellytykset ja yksilölliset polut työelämään. Työssäsi toimit lisäksi ajoneuvovastaavana, johon kuuluu ajoneuvojen huolto- ja ylläpitotehtäviä.
Olisiko tämä sinulle sopiva työtehtävä?
Työ voisi sopia sinulle, jos sinulta löytyy teknisen alan soveltuva koulutus tai työkokemusta kiinteistönhoidon tehtävistä. Arvostamme sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan koulutusta tai kokemustasi ohjaajan tehtävistä. Tärkeää on aito halusi olla vaativaa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden tukena ohjaten heitä yksilöllisillä poluillaan. Työskentelet mielellään tiimissä ja omaat hyvät yhteistyötaidot työelämän verkostoissa toimimiseen. Ohjaajan tehtävässä menestymistä tukevat aktiivinen työote sekä positiivinen ja rohkea asenne työskentelyyn. Sinulla on B-ajokortti, sillä liikut talon autoilla opiskelijoiden kanssa ja toimit ajoneuvovastaavana.
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja kokoaikainen. Työ alkaa 1.8.2024. Työsuhteen ehdot määräytyvät Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisesti ja tehtävän palkkaus on työkokemuksestasi riippuen noin 2090-2430e/kk. Työtä tehdään arkisin klo 8-16 välillä.
Mitä Ammattiopisto Luovi tarjoaa sinulle?
Meillä arvostetaan yhdessä tekemisen kulttuuria ja Luovissa saat työhösi tukea moniammatillisesta ja osaavastahenkilöstöstämme. Arvoissamme ja arjessamme näkyvät luottamus,uudistajuus, osaaminen, välittäminen ja ilo.Pääset kehittämään omaa osaamistasi isossa ja uudistuvassa organisaatiossa, jolla on rohkeutta kokeilla uutta ja oppia epäonnistumisista. Meillä on hyvät kehittymismahdollisuudet ja tuemme monipuolisesti henkilöstöämme hyvinvoinnin vahvistamiseksi.Haluamme edesauttaa työssä viihtymistäsi rennolla ja toisia kunnioittavalla ilmapiirillä sekä ajanmukaisilla työvälineillä.
Syksyllä 2023 toteutetun kyselyn mukaan Luovin henkilöstön suositteluhalukkuus työnantajaa kohtaan (eNPS) oli erinomaisella tasolla (54). Olimme keväällä 2023 myös Luottamus&Maine -tutkimuksen mukaan jo toista kertaa kokonaismaineeltaan ammattiopistojen ykkönen!
Luovissa pääset nauttimaan esimerkiksi hyvistä loma-, liikunta- ja kulttuurieduista sekä työsuhdepyöräedusta ja merkkipäivän tullen muistamme henkilöstöämme, emmekä unohda palkita onnistumisista. Kannustamme henkilöstöämme oman osaamisen kehittämiseen sekä uuden oppimiseen. Lue lisää Luovista työnantajana sivuiltamme https://luovi.fi/toihin-luoviin/luovi-tyonantajana/
Kiinnostuitko? Näin haet meille: vastaa järjestelmässämme muutamaan kysymykseen ja liitä mukaan CV:si. Hakuaika päättyy sunnuntaina 7.4.2024. Pidämme haastattelut 17.-18.4. Tampereella ja olemme sinuun yhteydessä viimeistään hakuajan päättymisen jälkeen.
Mikäli sinulla heräsi kysyttävää, Kirsi Viitala keskustelee tehtävästä mielellään kanssasi. Tavoitat hänet numerosta 040 3193 880 soittoaikoina: to 14.3. klo 14-17, pe 22.3. klo 14-17 ja ti 26.3. klo 10-14.
Ammattiopisto Luovi
Ammattiopisto Luovi on yksityinen, valtakunnallisesti toimiva, Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos. Luovi toimii yli 900 ammattilaisen voimin noin 30 paikkakunnalla kautta maan. Meillä kaikki tekevät Erityistä tehtäväänsä suurella sydämellä, opiskelijoidemme hyväksi. Arvoissamme ja arjessamme näkyvät luottamus,uudistajuus, osaaminen, välittäminen ja ilo. Haluamme olla oman alamme edelläkävijä ja meillä on kehittävä tekemisen meininki. Käy tutustumassa Luoviin ja työntekijätarinoihimme sivuillamme https://luovi.fi/toihin-luoviin/tyontekijatarinat/
Mikäli tämä työtehtävä ei ole sinua varten, mutta Luovi kiinnostaa sinua työnantajana, kannattaa seurailla kevään aikana avautuvia työmahdollisuuksiamme! Meillä on monipuolisesti työtä tarjolla etenkin ohjaus- ja opetustehtävien parissa ympäri Suomen.
Löydät meidät myös somesta, joten pistähän tilimme seurantaan!
Instagram: instagram.com/ammattiopistoluovi
Facebook: facebook.com/ammattiopistoluovi
TikTok https://www.tiktok.com/@ammattiopistoluovi
YouTube: youtube.com/ammattiopistoluovi
X: twitter.com/Luovi_fi
Työnhakijan tietosuoja
Työnhakuun liittyen käsittelemme henkilötietojasi, jotka tallennetaantyönhakijarekisteriin.Lue lisäätietosuojasta ja henkilötietojen käsittelystä.