Kiinnostaako Sinua monipuolinen myyntityö? Löytyykö sinulta halua oppia ja kehittyä myyntiuralla sekä nälkää jatkuvasti kasvaviin palkkioihin? Tule Intergalactic Solutionsille savuttamaan tavoitteesi!
Etsimme uusia myyntiedustajia työskentelemään sähkönmyyntituotteiden parissa. Asiakkaamme on yksi suurimmista kotimaisista energia-alan toimijoista, jonka kilpailukykyisten tuotteiden parissa olet mukana edistämässä yhä pienempää ja vastuullisempaa sähkönkulutusta.
Haaveiletko työskentelystä Espanjan aurinkorannikolla tai kenties Berliinin sykkeestä. Meillä se on mahdollista, sillä työtä tehdään täysin paikkariippumattomasti.
Intergalactic Solutions on vuonna 2019 perustettu yritys, joka omaa vahvan kokemuksen B2B-myynnistä ja on valmiina valtaamaan kuluttajamyynnin laadukkaalla sekä tuloksellisella myynnillä. Missiomme on tehdä myyntityötä laadukkaasti ja tukea henkilöstömme kehittymistä niin työelämässä kuin henkilökohtaisissa tavoitteissa.
Kenelle myyjän työ sopii?
Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa työkokemusta, sillä opetamme sinulle kaiken työssä tarvittavan. Voit olla aloitteleva tekijä̈ tai kokenut konkari. Aikaisempi kokemus myynnin parissa toimimisesta katsotaan kuitenkin merkittäväksi eduksi.
Mitä tarjoamme sinulle?
- Vapaus suunnitella työ juuri sinun oman elämäntilanteesi mukaan.
- Täyden etätyömahdollisuuden. Voit työskennellä juuri sieltä mistä itse haluat!
- Ihmislähtöisen kulttuurin jossa saat varmasti apua kokeneilta myynnin konkareilta.
- Kattavan koulutuksen ja yhdessä sinulle rakennetun kehityspolun kohti henkilökohtaisia tavoitteitasi.
- Etenemismahdollisuudet B2B-myyntiin, esihenkilöksi tai vaikka työskentelemään suoraan asiakkuuteemme. Olemme erittäin voimakasta kasvua hakeva yhtiö ja tarvitsemme vastuunkantajia niin myyntiin, johtamiseen kuin hallintoonkin.
- Kannustavan korvauksen tekemästäsi työstä.
- Kenties Suomen parhaat myyntikilpailut! Haaveiletko lomasta yhtiön piikkiin tai kenties uudesta kiiltävästä rannekellosta. Meillä tämä kaikki on aidosti saavutettavissa eikä kyse ole vain lipevistä lupauksista!
Palkkiomallimme on provisiopohjainen ilman ansaintakattoa. Hyvin työssään menestyvän tekijän ansiotaso on 3000-6000 € / kk.
Ihmislähtöisen kulttuurin, jossa saat varmasti apua kokeneilta myynnin ammattilaisilta.
Kuulostaako Intergalactinen meininki sinulle sopivalta?
Meille voit hakea helposti Hae työpaikkaa -painikkeella. Kirjoitathan lyhyen kuvauksen itsestäsi ja osaamisestasi sekä mahdollisemmasta aikaisemmasta työkokemuksesta. Voit halutessasi liittää mukaan myös ansioluettelosi.
Jäikö sinulle kysyttävää? Voit soitella tai laittaa WhatsApp-viestiä numeroon 045 2635 398
Tehdään sinusta yhdessä myynnin tähti!