Juupajoen kunnan hyvinvointipalveluihin varhaiskasvatuksen tulosalueelle haetaan monipalvelutyöntekijää 1.8.2024 alkaen vakituiseen toimeen.
Monipalvelutyöntekijän tehtävänkuva on monipuolinen. Tehtävä painottuu siivoustehtäviin, joita ovat päiväkodin ylläpito- ja perussiivoukset. Tämän lisäksi työtehtäviin kuuluu keittiötehtäviä ruokapalveluiden yksiköissä. Työssäsi toteutat tarvittavien tuotteiden kulutusseurantaa ja teet tarvittavat tilaukset.
Pääsääntöinen työskentelypaikkasi on Juupajoen päiväkoti. Toivomme sinulta hyviä vuorovaikutustaitoja ja joustavuutta. Olet oma-aloitteinen ja aktiivinen oman työsi kehittämisessä. Lisäksi koet työskentelysi lasten parissa luontevaksi. Työyhteisössämme arvostamme erityisesti avoimuutta.
Kelpoisuusvaatimuksena on ruoka- tai puhtauspalvelualan perustutkinto tai tehtävään soveltuva monipalvelutyöntekijän tutkinto.
Valitun tulee esittää ennen työsuhteen alkua lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote. Valitun on esitettävä todistus terveydentilastaan.
Tehtävä edellyttää ajokorttia ja omaa autoa. Lisäksi vaaditaan hygieniapassi.
Työsuhteen täyttämisessä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa.
Työaika 38,25 h/vko
Haastattelut järjestetään viikkojen 16 ja 17 aikana.
Lisätietoja