Haemme asiakasyrityksellemme Labroc Oy:lle markkinointipäällikköä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä, ja työaika on vaihteleva ollen keskimäärin 80-100 % kokoaikatyöstä. Aluksi työsopimus solmitaan Osuma Henkilöstöpalveluiden kanssa, ja myöhemmin sinulla on mahdollisuus siirtyä Labrocin kirjoille. Haemme henkilöä työskentelemään ensisijaisesti pääkaupunkiseudun pisteelle: työssä on kuitenkin osittainen etätyömahdollisuus sekä mahdollisuus työskennellä myös Tampereen, Kuopion tai Oulun pisteellä.
Markkinointipäällikkö työskentelee Labrocin monipuolisissa markkinoinnin tehtävissä ylläpitäen ja kehittäen Labrocin brändiä laboratorioalalla. Tehtävä painottuu digimarkkinointiin, jonka kokonaisuutta markkinointipäällikkö hallinnoi varsin itsenäisesti huomioiden emoyhtiön linjan mukaiseksi päivitetyn brändin. Työpäiviisi kuuluu muun muassa:
Verkkosivujen aktiivista päivitystä
Webinaarien, messujen ja asiakastilaisuuksien järjestämistä ja niihin osallistumista
Uutiskirjeiden luontia ja asiakastiedotusta yhteistyössä sisällöntuotannon kanssa
Sisäistä yhteistyötä ja tiedotusta
Yhtiö kehittyy jatkuvasti, ja markkinointipäällikön tulee nähdä suuret kokonaisuudet ja osata priorisoida tehtäviään itsenäisesti. Tehtävä soveltuu parhaiten mid/senior-tason tekijälle, jolla on jo soveltuvaa työkokemusta markkinoinnin parista. Markkinointipäällikön tehtävä edellyttää myös kykyä työskennellä joustavasti eri sidosryhmien kanssa niin suomeksi kuin englanniksi.
Labroc vastaa rakentamisen elinkaaren laboratoriopalveluista päämääränään terveellinen ja turvallinen rakennettu ympäristö. Analyysipalvelut on jaettu neljään pääryhmään: Asbesti ja haitta-aineet, Sisäilma, Betoni ja Ympäristö. Yritys osa kansainvälistä GBA Groupia.
Mikäli kiinnostuit, liitä hakemuskirjeesi ja ansioluettelosi pian Osuman nettisivuilla olevalla lomakkeella tai kysy lisätietoja. Aloitamme esihaastattelut jo hakuaikana.
Lisätietoja rekrytoinnista antaa Osuma Henkilöstöpalvelut: Tomi Ikonen, p. 044?750 7187, tomi.ikonen@ohp.fi

Palkka
Sopimuksen mukaan, Muu | Other