Vastavalmistunut tai valmistumassa oleva
Etsimme joukkoomme loogisesta päättelystä pitävää, oma-aloitteista, tulevaisuuden markkinoinnin mahdollisuuksista innostunutta tulevaa huippuammattilaista. Taustaltasi voit olla joko vastavalmistunut tai jo hieman kartuttanut työkokemustasi. Alan työkokemusta sinulla ei välttämättä tarvitse olla, me koulutamme sinusta markkinoinnin ammattilaisen. Arvostamme erityisesti kaupallisen tai teknisen alan koulutusta. Toivoisimme sinulta myös hyviä teknisiä taitoja sekä isojen kokonaisuuksien organisointikykyä.
Tarjoamme sinulle Suomen parhaan koulutuksen markkinoinnin tehtäviin. Pääset työskentelemään monipuolisissa tehtävissä, aloittaen ottamalla haltuun videomainonnan ostamisen, trafikoinnin ja teknisen raportoinnin. Myöhemmin mahdollisesti laajentaen mielenkiintojesi ja asiakkaiden tarpeiden mukaisesti muihin osa-alueisiin, kuten mediasuunnitteluun. Pääset jo harjoittelun alkuvaiheissa mukaan asiakascaseihin yhdessä vanhemman asiantuntijan kanssa.
Määräaikaisen harjoittelun kesto on kuusi kuukautta. Korvaus harjoittelujakson ajalta on 1400€/kk. Täytämme position heti sopivan kandidaatin löydyttyä ja harjoittelu alkaa touko-kesäkuussa sopimuksen mukaaan (tarkempi ajankohta sovitaan erikseen). Onnistuneen harjoittelun jälkeen on mahdollisuus vakinaiseen työsuhteeseen.
Kerro meille vapaamuotoisella hakemuksella miksi juuri sinä olisit oikea valinta tehtävään! Liitä hakemuksen yhteyteen myös CV. Hakuaikaa on 15.4.2024 asti ja kutsumme potentiaalisia tyyppejä haastatteluihin jo sen puitteissa.
Tarkemmat tiedustelut sähköpostilla osoitteeseen saara.sjolund@omnicommediagroup.com