Oulun poliisilaitos
Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset
Lupasihteerin tehtäviin ei ole säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Soveltuvana koulutuksena tehtävään pidetään tradenomin tutkintoa tai vastaava muuta koulutusta. Virkaan nimitettävällä henkilöllä tulee olla Suomen kansalaisuus.
Oulun poliisilaitos on yksikielinen (suomi). Kielitaidosta on säädetty julkisyhteisöjen henkilöltä vaadittavasta kielitaidosta annetussa laissa ja poliisin hallinnosta annetun asetuksen 16 a §:ssä.
Kielilainsäädännön mukaan yksikielisessä viranomaisessa edellytetään viranomaisen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa.
Hakijalta odotamme
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää ajantasaisia ammatillisia tietoja ja taitoja sekä kokemusta ja halua toimia asiakaspalvelutehtävissä. Tehtävään valitulta edellytetään hyvää suullista ja kirjallista esitystaitoa, kykyä ja halukkuutta itsensä kehittämiseen, oma-aloitteellisuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä tiimityöskentelyyn sekä käytännön englannin kielen taitoa.
Tehtävään valittavalle katsotaan eduksi kokemus poliisin lupahallinnon tehtävistä sekä perehtyneisyys hallintomenettelyyn ja hallinnollisiin valmistelutehtäviin.
Tarjoamme sinulle
Osittain tuetun työpaikkaruokailun, laajat työterveyspalvelut, työsuhdepyöräedun ja mahdollisuuden työajalla tapahtuvaan liikunnan harjoitteluun. Selvitykset
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Hakuprosessin edetessä hakijoita saatetaan pyytää antamaan terveydestään sellaisia tietoja, joilla on merkitystä tehtävän hoidossa tai osallistumaan asian selvittämiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin (valtion virkamieslaki 8 b §).
Yhteystietomme
Lisätietoja antavat:
Komisario Ari-Pekka Kouva
p. 0295 464224
ari-pekka.kouva@poliisi.fi
tai
Lupaesimies Maarit Häkkilä
p. 0295 464 560
maarit.hakkila@poliisi.fi
Hakemuksen lähettäminen
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Oulun poliisilaitoksen kirjaamo
Oulun poliisilaitoksen kirjaamo
PL 45
90101 Oulu
Työnantaja
Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti palvelevia, oikeudenmukaisia, osaavia ja pidämme huolta henkilöstömme hyvinvoinnista. Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina.
Jos "nää et pelekää polliisia", niin yhtä hyvin voisit liittyä meidän joukkoomme. Etsimme osaavia ja motivoituneita työntekijöitä tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä niin poliisi- kuin siviilitehtäviin.
Oulun poliisilaitos palvelee 15 poliisiasemalla, pääpoliisiasemamme sijaitsee Oulussa. Toimialueeseemme kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnat eli yhteensä 38 kuntaa. Poliisilaitoksellamme työskentelee noin 750 henkilöä, joista lähes neljännes toimii muissa kuin poliisitehtävissä.
Laaja toimialueemme mahdollistaa erilaisia työtehtäviä niin kaupungeissa, kunnissa kuin matkailukeskittymissäkin. Lisäksi Oulun poliisilaitoksen alue tarjoaa hyvät vapaa-ajanviettomahdollisuudet niin luonnon, liikunnan kuin kulttuurinkin parissa. Voit viettää vapaa-aikaasi niin meren, järvien ja jokien rannoilla kuin sisämaan vaaroilla ja tuntureilla.
Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia sekä erilaisiin kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia ihmisiä.
Loistavan työyhteisön lisäksi tarjoamme muun muassa kattavan työterveyshuollon, työsuhdepyöräedun, työnantajan tukeman työpaikkaruokailun sekä hyvät mahdollisuudet työkunnon ylläpitoon.
Sijainti
Ylivieska
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Katajaojankatu 4
84100 Ylivieska
Tutustu työnantajaan Perustiedot
Muut tehtävään liittyvät tiedot
Hae työpaikkaa