Haemme kone- ja tuotantotekniikan lehtoria 29.7.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Työskentelet kone- ja tuotantotekniikka-alan opettajana ammatillisessa tiimissä, ohjaten ja kehittäen opiskelijoistamme alan ammattilaisia. Tehtävänäsi on koneasennuksen, kunnossapidon sekä koneautomaation perustaitojen opetus, ohjaus ja oppimisen etenemisen mahdollistaminen erilaisissa oppimisympäristöissä sekä toiminta vastuuohjaajan tehtävissä. Opettamisen ja ohjauksen ammattilaisena tuet opiskelijaa ja osaltasi mahdollistat henkilökohtaistamisen mukaiset oppimispolut. Vastaat omassa roolissasi koulutustuotteiden kehittämisestä sekä markkinoinnista ja teet vahvaa yhteistyötä yritysten kanssa.
Tehtävän kelpoisuusvaatimukset Kelpoisuusvaatimukset ovat asetuksen 986/1998 mukaiset. Soveltuva korkeakoulututkinto ja vähintään kolmen vuoden työkokemus. Opetusta on kelpoinen antamaan myös henkilö, kenellä on alan erikoisammattitutkinto ja vähintään viiden vuoden työkokemus. Lisäksi edellytetään opettajan pedagogiset opinnot.
Ammatillisten tutkinnon osien opetusta on oikeutettu antamaan myös henkilö, joka on otettu opettajaksi ehdolla, että hän kolmen vuoden kuluessa palvelussuhteen alkamisesta suorittaa opettajan pedagogiset opinnot.
Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävään voidaan määräajaksi valita päätoiminen tuntiopettaja, joka ei täytä haun kelpoisuusvaatimuksia. Tehtävän edellytykset Hakijalla tulee olla osaamista mekaanisesta koneasennuksesta sekä pneumatiikan, hydrauliikan ja sähkötekniikan osaamista. Lisäksi henkilöllä tulee olla laaja-alainen työkokemus opetettavalta alalta. Tehtävän menestyksekäs hoito edellyttää aitoa halua ohjata ja opettaa erilaisia oppijoita kone- ja tuotantotekniikan ammattiuralla yhteistyössä muun opettajiston kanssa. Onnistuaksesi tehtävässä sinulla tulee olla hyvät tietotekniset taidot sekä kyky toimia erilaisissa verkko-oppimisympäristöissä. Lisäksi edellytämme hyviä tiimi- ja vuorovaikutustaitoja.
Arvostettava osaaminen Tehtävässä arvostetaan kone- tai sähköautomaatio osaamista, kunnossapito osaamista sekä ymmärrystä robotiikasta. Lisäksi arvostamme osaamista myös muilta kone- ja tuotantotekniikan osa-alueilta kuten koneistus ja hitsaus- ja levytyöt. Arvostamme myös kokemusta ammatillisen koulutuksen opetustehtävistä. Osaat huomioida opiskelijan aiemman osaamisen ja hallitset yksilöllisen opinnoissa ohjauksen. Lisäksi arvostamme osaamista ja kokemusta erityisopetuksesta. Työssä menestyminen edellyttää sinulta innostunutta ja rohkeaa asennetta pedagogisille kokeiluille. Koeaika on kuusi (6) kuukautta.
Koulutuskeskus Salpauksessa noudatetaan OVTES:n vuosityöaikaa, jossa lehtorin työaika on 1500 tuntia vuosittain tehtävän työaikasuunnitelman mukaisesti. Palkkaus OVTES (n. 2940-4670 e).
Valinta on ehdollinen, kunnes tehtävään valittu on toimittanut työhöntulotarkastuslausunnon terveydentilastaan sekä esittänyt rikosrekisteriotteen siten kuin laissa 504 /2002 lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi säädetään.
Haastattelut pidetään viikolla 15 ja 16 tai sopimuksen mukaan.