Villa Sipriinassa tarjolla vuosiloman sijaisuus. Vastuuta, vapautta ja välittämistä – haluamme sinut työystäväksemme, Lähihoitaja tai alalle opiskelija!
Kotoisa ja lämmin Villa Sipriinan porukka odottaa sinua kehitysvammaisten ryhmäkodin huiskeeseen. Meillä et huku ison organisaation massaan, vaan pääset tekemään työtä koko persoonallasi.
“Kun tuttavani kertoivat Villa Sipriinasta, ajattelin, että ei tuollaista paikkaa olekaan. Sitten kaveri suunnilleen raahasi korvasta, että tule tänne! Nyt kun kerron muualla työskenteleville, miten hyvin työntekijöitä Villa Sipriinassa arvostetaan, moni ei meinaa uskoa korviaan.”– Tiina
Tällainen työnkuva sinulle on tarjolla
Kaipaamme osaavaa otettasi varsinkin seuraavissa:
☀️ Olet aktiivinen tekijä niin palveluasumisessa kuin myös päivätoiminnastamme! Tykkäämme järjestää päivisin asukkaidemme näköistä, aktivoivaa ohjelmaa. Tulet osaksi palveluasumisen sekä päivätoiminnan tiimiä varmistamaan, että pyörät pyörivät suunnitellusti eteenpäin ja asukkaillamme riittää mieleistä puuhaa niin asumisessa kuin myös päivätoiminnan kesäohjelmassa. Osa työstä on asumisessa olevaa hoivaa, mutta paljon myös asukkaita aktivoivaa ja kuntouttavaa ohjaavaa työtä, jonka suunnitteluun ja toteutukseen voi myös itse vaikuttaa.
💼 Tuo osaamistasi niin toteuttamiseen kuin myös yhdessä suunnitteluun.
Sinulla on iso rooli asukkaiden päivittäisen hyvinvoinnin toteutumisessa, asukkaan kuulemisessa ja itsemääräämisoikeuden toteutumisessa.Meillä kenenkään ei tarvitse jumittua toimistoon tai seinien sisäpuolelle. Työssäsi pääset elämään Villa Sipriinan arkea asukkaidemme kanssa!
Oletko sinä yksi meistä tulevana kesänä!

Muistathan siis, että meillä saa olla ihminen – omaan tahtiin opettelu ja kömmähdykset kuuluvat asiaan! Eikä sinua heitetä uuden työn vilskeisiin yksin. Haluamme perehdyttää sinut ensimmäisinä viikkoina niin hyvin, että pääset toteuttamaan omia vahvuuksiasi itsevarmana ja huoletta. Ja ihmetellä ja kysyä saa perehdytyksen jälkeenkin!
“Villa Sipriinassa ei kuvitella, että kolmen päivän perehdytyksen jälkeen pitää olla valmis ja osata kaikki. Jokainen saa tehdä virheitä, pyytää apua ja laittaa viestiä.”– Susanna

Villa Sipriinassa työssä näkyy ihmisyys
Et tarvitse erillistä työminää, vaan hyvällä ammattitaidolla voit tehdä työtä omalla persoonallasi. Varo vain, otamme sinut työystäväksemme avosylin! ❤️
“Tämä paikka on kuin koti. Villa Sipriinassa en ole ison organisaation pelinappula, josta katsotaan vain tuottavuutta. Täällä minua kohdellaan ihmisenä, ja työntekijöistä pidetään huolta. Anu haluaa näyttää teoilla ja sanoilla, miten paljon meitä arvostaa.”– Johanna
Villa Sipriinan asukkaat on ystävällisiä, luottavaisia ja ottavat avosylin vastaan uudet ihmiset elämäänsä. Mikäli et pidä varaasi, huomaat että asukkaat ovat adoptoineet sinut omaksi ihmisekseen.
Lisäksi katsomme eduksi työnhaussa

- B-ajokortti
- Hygieniapassi
- Lääkeluvat tai mahdollisuus suorittaa lääkeluvat
Palkka
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan